Kuvatessa filmin valoherkälle emulsiolle muodostuu latentti eli piilevä kuva. Piilevä kuva saadaan näkyväksi kemiallisen prosessin avulla. Näin saadun negatiivin kuva valotetaan ja suurennetaan haluttuun kokoon valokuvapaperille, joka on filmin tavoin valoherkkää materiaalia. Lopuksi myös paperi täytyy kehittää kemiallisessa prosessissa, jotta kuva saadaan näkyväksi.

Nykyään ei negatiivin kuvaa enää yleensä valoteta suoraan valokuvapaperille, vaan ensin negatiivi skannataan digitaalisen muotoon ja sen jälkeen valotetaan valokuvapaperille. (Katso "Digitaalinen kuvankehitys")

Digikameralla kuvaaminen on itse asiassa hyvin samanlaista kuin filmikameralla kuvaaminen. Valoherkän filmin sijaan digikameroissa käytetään valoherkkää kennoa (CCD, CMOS). Kennon pikseleihin muodostuu sähköinen varaus sen mukaan kuinka paljon valoa niihin osuu. Varauksen arvo muunnetaan numeeriseksi tiedoksi ja tallennetaan kuvatiedostoksi muistikortille.

Kuvatiedostoista voidaan valmistaa perinteiset valokuvat valottamalla kuvatiedoston kuva valokuvapaperille. Valottaminen voidaan tehdä esim. laserilla tai mikropeiliprosessorilla. Valokuvapaperi kehitetään kemiallisessa prosessissa, jotta valoherkkään emulsioon muodostunut kuva saadaan näkyväksi.

Sana "pikseli" tulee englannin kielen sanoista "Picture Element", eli kuvaelementti. Pikseli on digitaalisen kuvan pienin osa. Jokainen pikseli pitää sisällään kyseisen kuvaelementin valoisuus ja väritiedon. Yhdessä useat pikselit muodostavat kokonaisen kuvan.

Pikselien määrästä eli kuvan pikselikoosta riippuu, kuinka paljon yksityiskohtia kuvatiedostossa on. Pikselien määrä on kuitenkin vain yksi hyvälaatuisen kuvan osatekijöistä.

Esim. kuvan pikselikoko voi olla 3264 x 2448 pikseliä eli yhteensä noin 8 miljoonaa pikseliä.

Kuvasuhteella tarkoitetaan kuvan korkeuden ja leveyden välistä suhdetta. Yllä olevassa esimerkissä kuvasuhde on 1:1,33 (3264 / 2448 = 1,33) tai toisin ilmaistuna 4:3. Tämä on tyypillinen digikameroiden kuvasuhde. Kymppikokoiseksi paperikuvaksi tehdyn kuvan mitat ovat tässä tapauksessa 10 x 13 cm (10 cm x 1,33 = 13 cm).

Filmikameroiden kuvasuhde on 1:1,5 tai toisin ilmaistuna 3:2. Vastaavasti paperikuvan koko on 10x15cm (10 cm x 1,5 = 15 cm). 3:2 kuvasuhde on yleistynyt myös digikameroissa, jolloin paperikuvien kooksi tulee automaattisesti tuttu koko 10x15cm. Jos haluaa tämän kokoisia paperikuvia digikameran kuvista joiden kuvasuhde on 4:3, täytyy kuvan pidemmiltä sivuilta rajata osa kuva-alueesta pois.

Ympärillämme olevan valon väri muuttuu kokoajan. Aamulla valo on erilaista kuin päivällä ja keinovalo poikkeaa luonnonvalosta. Puhutaan erilaisista värilämpötiloista. Silmät, tai itse asiassa aivot, kuitenkin sopeutuvat tähän itsestään.

Digitaalikamerassa täytyy olla säätö, jolla määritellään kuvan valkoinen värisävy (valkotasapaino), jotta kaikki värit toistuisivat luonnollisesti. Yleensä valkotasapaino säätyy kameroissa automaattisesti. Joissakin kameroissa on mahdollisuus myös käsisäätöön, jota voi käyttää jos automatiikka ei tuota haluttua lopputulosta.

Resoluutio kertoo pikseleiden määrän tuumaa tai millimetriä kohden. Korkealaatuisia valokuvia saadaan kun käytetään resoluutiota 300 ppi (pixels per inch).
10 x 15 cm (4" x 6") kuvaan tarvitaan siten noin 2 miljoonaa pikseliä eli kuvan pikselikoon täytyy olla 2 miljoonaa pikseliä.
(4" x 300 ppi = 1200 pikseliä ja 6" x 300 ppi = 1800 pikseliä -> 1200 x 1800 = 2,1 miljoonaa pikseliä).

Kun samalla resoluutiolla halutaan tehdä kuva jonka koko on 13 x 19 cm (5" x 7,5") kuvaan tarvitaan reilut 3 miljoonaa pikseliä.
(5" x 300 ppi = 1500 pikseliä ja 7,5" x 300 ppi = 2250 pikseliä -> 1500 x 2250 = 3,4 miljoonaa pikseliä)

Värisyvyys kuvaa sitä, kuinka paljon värisävyjä kuvassa on mahdollista toistaa. Yleensä jokaisella pikselillä on käytettävissä 8 bittiä jokaista pääväriä kohden (punainen, vihreä ja sininen). Kahdeksan bittiä mahdollistaa 256 sävyarvoa jokaiselle päävärille (28). Koska päävärejä on kolme kappaletta, joista kullakin voi olla 256 sävyarvoa, kuvassa voi olla yhteensä noin 16 miljoonaa erilaista värisävyä. Koska jokaisella kolmella päävärillä on käytettävissä 8 bittiä kullakin, puhutaan 24-bittisestä kuvasta.

Digitaalikameroissa kuvat tallennetaan filmin sijaan muistikortille. Muistikortteja on käytössä useita erilaisia riippuen kameran merkistä ja mallista. Myös muistikorttien tallennuskapasiteetit vaihtelevat.

Erilaisia muistikortteja ovat mm. Compact Flash (CF), Secure Digital (SD, miniSD) MultiMediaCard (MMC), Smart Media (SM), xD-Picture Card (xD), Memory Stick (MS).

Kuvat tallennetaan yleisimmin JPEG-muotoon. JPEG-tallennuksessa kuva pakataan pienempään tiedostokokoon, jolloin se vie vähemmän tilaa. Pakkaaminen ei vähennä kuvassa olevien pikseleiden määrää, vaan se vähentää niissä olevaa tietoa. Kyseessä on siis häviöllinen pakkausmenetelmä. Jos kuvaa pakataan liian paljon, huononee kuvan laatu vaikka pikseleitä kuvassa onkin yhä alkuperäinen määrä.

Yleensä kuvatessa kannattaa käyttää digikameran pikselikoon (=pikselimäärän) maksimiasetusta ja lievää JPEG-pakkausta. Näin varmistetaan, että kuvista voi myöhemmin tarvittaessa valmistaa hyvälaatuisia suurennoksia. Tämä voi vaatia suuremman muistikortin tai muistikorttien ostamista, mutta niiden hinnat ovat jo varsin edullisia eikä säästäminen tässä asiassa ole järkevää.