Sanna Stellan

Huumoria pääsiäiskortteihin!

Näyttelijä Sanna Stellanin pääsiäiseen kuuluvat noitiminen, kökkövitsit ja erikoiset pääsiäiskortit ystävältä.

“Minulla pääsiäinen lähti lapsena ihan käsistä. Kävin noitimassa niin pitkään kuin ikinä kehtasin ja vielä pari vuotta päälle. Tein jokaiselle naapurille oman laulun tai runon ja pakotin esiintymistä kammoavan ystäväni Tainan mukaan noidaksi kahvipannu kädessä. Motiivina eivät olleet suklaamunat tai raha, vaan minun suuri esiintymisviettini. Näyttelijän ja käsikirjoittajan veri virtasi jo silloin. 

Samainen Taina muuten lähettää minulle pääsiäiskortteja aina syntymäpäivänä tai jouluna. Mutta ei pääsiäisenä. Tekstinä on tyyliin ‘munarikasta pääsiäistä’. Se naurattaa edelleen nelikymppisiä naisia. 

Nyt lapseni käyvät noitimassa. Alueella, jossa asumme, on paljon noitia. Viime pääsiäisenäkin jouduin hakemaan kaupasta kaksi kertaa lisää pääsiäismunia. Se oli fantastista! Käymme myös virpomassa vanhassa taloyhtiössämme ystäväperheen kanssa. Otamme aina lopuksi kuvan lapsista talon edessä. Aluksi lapsia oli kaksi, vuosien mittaan heitä on tullut lisää. Lauman kasvua on hauska dokumentoida. Joka vuosi lähetämme kuvan kiitoksena kaikille taloyhtiöön. 

Minun on täytynyt vähän opetella rutiineja pääsiäiseen. Emme ole uskovainen perhe, mutta olen tajunnut, että seremoniat ovat tärkeitä. Olenkin viime aikoina lähtenyt luomaan perheellemme omia tapoja. Syömme pääsiäisenä aina jotain hyvää. Teen lammasta, mutta olen huono laittamaan lihaa, joten meillä syödään lampaasta villasukkaversiota. Käymme myös anoppilassa. Siellä on kestikievari, jonka pihalla on lampaita ja tipuja. Paikka on pääsiäisen superidylli!

Pääsiäiskortti, joka ilahduttaa:

Odotan taas korttia rakkaalta ystävältäni Annikalta. Hän on loihtinut paperimassasta metrin korkuisen pulskahkon “Kesä-Annikan”, jota hän on vuosikausia jo kärrännyt eri paikkoihin, kuvannut ja tehnyt kuvista kortteja. Usein pääsiäiskortti tästä ikuisesti uimapukuun ja -renkaaseen pukeutuneesta Kesä-Annikasta tulee keväthangilta. Tosin viime pääsiäisenä Annikalta tuli pääsiäiskortti, johon hän oli lavastanut jossakin bileissä ystävistään Viimeinen ehtoollinen -kuvaelman.

Pääsiäiskortin kuvituksessa voi olla vaikka tipuja tai kevään kukkasia.

Sannan vinkit pääsiäiskortin kuvitukseksi:

  • Näin humoristina minua naurattaa kökkö munahuumori, vaikka joku munanpiilotusvitsi. Pasha ja mämmi kuuluvat samaan sarjaan.
  • Kuvataan lapset höpsöissä tipuasuissa tai laitetaan päähän pupun korvat.
  • Kevään kukat ja henkilökohtainen viesti saajalle toimivat aina.

Vielä ehdit tilata pääsiäiskortit. Kun tilaat ne 24.3. mennessä, saat ne postitettua ajoissa.

Tilaa pääsiäiskortit!

Lue millaisista pääsiäiskorteista Laila Snellman ilahtuisi

Lue lisää