Suomalainen seurue Nepalissa

Suomalainen avustusseurue ja Mingmar Sherpa Nalidandan koululla Nepalissa 2016 (kuva Pasang Ringi Sherpa).

Katastrofi joka liippasi läheltä

Nepalin viimevuotinen maanjäristys kosketti Ulla Paavolan elämää nepalilaisten tuttavien kautta. Tarmokas nainen päätti lähteä auttamaan paikan päälle. Matkasta jäi monta kaunista muistoa, joita koottiin myös kuvakirjan kansien väliin.

Keväällä 2015 helsinkiläinen Ulla Paavola oli suomalaisen ryhmän mukana vuoristovaelluksella Nepalissa. Matka sujui mukavasti ja sen aikana tutustuttiin paikallisiin, jotka toimivat ryhmän oppaina ja kantajina. Kotiinpaluun jälkeen elämä jatkui normaaliin tapaan. Viikkoa ennen vappua rysähti: Nepaliin iski tuhoisa maanjäristys, joka tappoi tuhansia ihmisiä. Mount Everestin perusleirissä, jossa vaellusryhmä oli ollut vain kolmea viikkoa aiemmin, kuoli kiipeilijöitä lumivyöryn alle. Paavolan paikalliset tuttavat selvisivät onneksi ehjin nahoin, mutta aineellisia vahinkoja sattui.

— Katmandussa asuvat tuttavamme menettivät talonsa, ja joutuivat asumaan pressujen alle. Vuoristokylissä asuvien kantajiemme kodit romahtivat.

Paavola ja pari muuta matkalla ollutta naista päättivät auttaa. Tarvetta oli esimerkiksi uusille peltikatoille ja lämpimille vaatteille. Tehokolmikko pyysi ystäviään, tuttujaan ja työkavereitaan osallistumaan, ja moni osallistui. Toiset lahjoittivat rahaa, toiset neuloivat villapaitoja ja sukkia.

Maaliskuussa 2016, kymmenen kuukautta maanjäristyksen jälkeen, avustusryhmä palasi Nepaliin tarkoituksenaan viedä rahaa ja tavaraa tuttujen nepalilaisten luokse vuoristokyliin. Mukana oli paljon tavaraa, joten osa lahjoitettiin orpokotiin Katmanduun. Sitten alettiin miettiä, mihin loput lahjoitusvarat käytettäisiin.

Mingmar, joka oli pääoppaamme jo ensimmäisellä reissullamme, ehdotti, että lahjoittaisimme helloja ja savupiippuja hänen kotikyläänsä. Näin teimme. Ajatus osoittautui ehdottoman oikeaksi erityisesti sitten, kun Mingmar vei meidät paikan päälle. Siellä asuttiin savupiiputtomissa majoissa, joissa savu yskitti ja kirveli silmiä.

Savupiiput

Lahjoitusvaroilla hankitut hellat ja savupiiput saatiin Damarin kylään runsas viikko matkamme jälkeen (kuva Mingmar Sherpa).

Suomi-terveiset kuvakirjan muodossa

Sitten oli vuorossa Mingmarin kotikylä, jonne oli Katmandusta 200 kilometrin matka. Huonokuntoisia teitä pitkin matka kesti jeepillä 11 tuntia ja päälle puolen päivän kävely. Mutta perillä suomalaisia odotti hieno vastaanotto: kukkasista tehty portti ja kaikki kyläläiset rivissä juhla-asuissa ojentamassa kukkaseppeleitä. Lähikylän lama eli hengellinen johtaja oli saapunut siunaamaan vierailun. Sitten jaettiin kattopellit kyläläisille. Illalla oli vielä juhlat, joihin saapui väkeä lähikylistäkin.
Damarin kylää

Vasemmalla: Damarin kylän tervetuliaisportti (kuva: Roope Toiviainen). Oikealla: Nalidandan koulun lapset odottamassa lahjoitusten jakoa (kuva: Minna Saastamoinen).

Seuraavana päivänä Paavolan seurue vieraili läheisen kylän koululla, johon vietiin koulutarvikkeita, pelejä, reppuja, villapaitoja ja -sukkia sekä osa helsinkiläisen ruokakaupan lahjoituksesta: sata hammasharjaa ja -tahnaa. Loput harjat ja tahnat lahjoitettiin toiseen kouluun ja kyläläisille. Lisäksi tuomisina oli kaksi erilaista Suomesta kertovaa valokuvakirjaa, joista oltiin innoissaan. Kirjoissa esiteltiin esimerkiksi suomalaista koulua, luontoa ja vuodenaikoja sekä Lappia.

— Lappihan on vähän kuin Suomen Himalaja, Paavola vertaa.

Esitellään Suomi-kuvakirjaa

Kuvakirjan avulla suomalaisseurue kertoi kotimaastaan (kuva Irene Levonen).

 

Illalla ohjelmassa oli jälleen illanvietto kyläläisten kanssa, jossa tavattiin noitatohtori ja koulutytöt esittivät tanssia.

Nepalilaisten lämmin vieraanvaraisuus teki matkalaisiin suuren vaikutuksen. Joka kylässä, köyhimmissäkin, oli aina järjestettynä hieno vastaanotto. Kaikki kyläläiset olivat paikalla, kukkaseppeleitä ja paikalliseen perinteeseen kuuluvia rukousnauhoja jaettiin, komeat kukkaportit odottivat vieraita joka kerta.

— Yhdessäkin kylässä kukkaseppeleitä ja rukousnauhoja annettiin kymmenen per henkilö, Paavola muistelee nauraen.

Jo ensimmäisellä matkalla nepalilaisten vilpitön ystävällisyys, huolehtivaisuus ja vaatimattomuus olivat tehneet häneen valtavan vaikutuksen.

— En osaa edes selittää sitä. Se oli todella erityinen, syvä kokemus. Toiseen reissuun olin varautunut etukäteen, tiesin, että tulee varmaan olemaan hirveän liikuttavaa. Mutta kun oli niin paljon tekemistä ja ohjelmaa koko ajan, niin kaikkea tapahtunutta on ehtinyt sulatella vasta jälkikäteen.

Auttamisinto teki vaikutuksen

Auttaminen lähti tunteesta, että on pakko auttaa. Muuta vaihtoehtoa ei ollut.

— Etenkin, kun mietimme niitä lapsia niissä savuisissa pirteissä, mitä se tekee heidän keuhkoilleen ja silmilleen.

Toinen Paavolaa liikuttanut asia on se, kuinka innokkaasti kaikki tutut Suomessa osallistuivat avustusprojektiin. Seurueiden sukulaisilta, ystäviltä ja kollegoilta saatiin yhteensä 13 600 euroa ja paljon tavaraa – ja miten paljon sillä saatiin aikaan.

Seurue teki matkastaan muistoksi kuvakirjan, jotta avustusprojektiin osallistuneet näkisivät, mitä kaikkea heidän lahjoituksillaan saatiin aikaan.

— Kuvakirjasta näkee, että kaikki apu meni perille viimeistä senttiä myöten ja vaikutus näkyy hyvin konkreettisesti.

Järistyksen vaikutukset näkyvät Nepalissa edelleen selvästi: talojen seinissä on reikiä, rakennukset pysyvät pystyssä milloin mitenkin tuettuina, kaikkialla on kivikasoja ja sortuneiden kotien jäänteitä, joista oli kerätty rakennusmateriaalit talteen. Tekemistä on vielä paljon, mutta tämä avustusmatka on todiste siitä, että jos tahtoa ja hyvää sydäntä löytyy, voi saada paljon aikaan.

Vuorimaisema Nepalissa

Avustuksen lisäksi matkaohjelmassa oli myös vuorivaellusta. Nepal-projektin raha- ja tavara-avustuspuolen puuhanaiset ja matkajohtajat Ulla Paavola ja Marja Heikinheimo Pikey Peakin huipulla (4068 m), taustalla maailman korkein vuori Mount Everest.

Tilaa nyt oma kuvakirjasi!

Lue lisää