Kaverukset Hakaniemen torilla

Kivoimmat kuvauspaikat kesä-Helsingissä

Kesäinen Helsinki kutsuu kuvaamaan ja oikein pursuaa kiinnostavia kuvauspaikkoja. Testasimme Helsingin matkailuneuvonnan vinkit parhaista selfienottopaikoista aurinkoisessa pääkaupungissamme. Ota tästä kuvausideat omalle Helsingin reissullesi!

Aamukahvilla Hakaniemen torilla

Aamukahvilla Hakaniemen torilla

Aloitimme päivän Hakaniemen torin kahviteltassa, jonka ainutlaatuista tunnelmaa on kehuttu. Löydämme hyvän kuvauspaikan keskeltä toria, emmekä näin aurinkoisena aamuna malta jäädä katoksen alle. Minne ikinä käännämme kameran, saamme yhteen kuvaan ikuistettua niin kaupungin vilinän kuin torin leppoisan tunnelman.
Selfie merileijonan kanssa

Selfie merileijonan kanssa

Kahvikupposten jälkeen suuntaamme kauppatorille, jonka kulmilta löydämme aivan uuden selfiekaverin. Merileijonan kanssa poseeraaminen on toki hauskaa, mutta kuvaan on vähän hankala saada muuta kiinnostavaa mukaan. Laajemman taustan kuvalle saa, kun istahtaa altaan reunalle ja tähtää kameran joko Espan puistoon tai kauppatorin suuntaan.
Vallisaari valloittaa!

Vallisaari valloittaa!

Suomenlinna on monen Helsingin kävijän vakiopaikka ja sieltä löytyy paljon hyviä kuvauspaikkoja. Meitä kiinnostaa uutuuskohde Vallisaari, joka sijaitsee aivan Suomenlinnan vieressä. Vallisaari on oikea selfienottajan unelma! Toukokuussa 2016 yleisölle avatussa vanhassa sotilassaaressa pääsee ottamaan upeita kuvia Kustaanmiekan toiselta reunalta, jolloin kuvaan saa taustalle joko Suomenlinnan linnoituksia tai Vallisaaren niittymäisen luonnon – tai mikäpä ettei molemmat!

Tuomiokirkko kuvaan koko komeudessaan

Tuomiokirkko kuvaan koko komeudessaan

Kauniina kesäpäivänä Tuomiokirkon edustalla otetaan tukuittain kuvia. Kameroita näkyy aivan joka puolella! Suurin osa kuvaajista parveilee portaiden yläpäässä, mutta me valitsimme kuvauspaikan siten, että taustalla näkyy koko kirkko.

Sinisen Huvilan Kahvila on kaupunkimatkaajan keidas!

Sinisen Huvilan Kahvila on kaupunkimatkaajan keidas!

Selfiekierroksen päätteeksi on hyvä hengähtää rauhallisessa kahvilassa. Matka Sinisen Huvilan Kahvilaan taittuu kävellen. Matkanteko tuntuu jo jaloissa, mutta reitin varrellakin riittää nähtävää ja perillä pääsee kahvikupposen ääressä ihailemaan Töölönlahtea kauneimmillaan. Pöytien ylle kaartuvat puut tekevät kahvilasta vilvoittavan keitaan, jossa viihtyy pidempäänkin ja selfiepaikkana se on vailla vertaansa!

Lisää selfievinkkejä ja kartat kohteisiin löydät Helsinki – Matkailijan opas 2016 -esitteestä (lähde visithelsinki.fi).

Lue lisää