• Potretti rippitytöstä

    Kuvausvinkit rippijuhliin

    Pönötys pois rippikuvista! Yritä saada aikaan mahdollisimman rento fiilis, jotta kuvattavan on helppo olla oma itsensä. Näillä vinkeillä otat kuvat rippisankarista itse. Hyvistä kuvista on helppo teettää kauniit kiitoskortit!

    1. Suunnittele kuvauspaikka etukäteen

    Yleensä kiitoskorttiin päätyy perinteinen potrettikuva juhlasankarista. Sellaiset voi helposti ottaa itse. Potrettikuvien taka-alalle kannattaa valita mahdollisimman rauhallinen ja yksinkertainen tausta, jolloin kuvattava on pääosassa.

    Jos kuvaat ulkona, sopivia taustoja ovat pensaat ja puut tai talon seinusta. Upean seesteisen taustan saat, kun kuvan ottaa alaviistosta, taivaan jäädessä taustaksi. Jos mallina olevan henkilön etäisyys taustasta on suurempi, tausta jää sumeaksi, kannattaa siis kokeilla erilaisia kuvauskulmia senkin suhteen.

    Jos käytät kameraa, hyvä vinkki on myös tutustua käyttöohjeeseen etukäteen ja pohtia jo ennakkoon kuvauspaikkoja sekä mahdollisuuksien mukaan ottaa testikuvia. Ainutkertaisessa tilanteessa kannattaa aina varmistaa, ettei kameraan ole jäänyt erikoiset asetukset. Tai mikä pahinta, muistikortti on jo valmiiksi täynnä tai unohtunut kokonaan! Uusi muistikortti varalle ei maksa paljon. Rippikuvia kannattaa räpsiä aina mieluummin liikaa kuin liian vähän.

    Vaaka- ja pystykuva rippipojasta ulkona

    2. Tarvitaanko enemmän pysty- vai vaakakuvia?

    Molempia todennäköisesti tarvitaan. Katsele kiitoskorttimalleja jo etukäteen, jotta tiedät, tarvitsetko enemmän vaaka- vai pystykuvia.

    3. Vaihtele kuvienottoetäisyyttä

    Ota molempia – läheltä ja kaukaa. Kun otat lähikuvia, mene rohkeasti lähelle, jotta päähenkilö tulee vahvemmin esiin. Ja toisaalta, ota kuvia myös hyvin löyhällä rajaukselle, jossa on miljöötä mukana eivätkä jalat katkea keskeltä.

    VINKKI: Kuvakortteja ja muita ifolorin kuvatuotteita ajatellen kannattaa jättää ylimääräistä kohteen ympärille, jotta mieluisessa tuotteessa ja mallipohjassa on helppo rajata kuva lopullisesti.

    4. Rekvisiitalla persoonaa mukaan

    Huomioi kuvattavan persoona ja harrastukset. Tuttu esine antaa kuvattavalle rennomman fiiliksen, joka välittyy varmasti myös kuvissa. Varaa rekvisiittaa mukaan etukäteen. Skeittaajapojalle lauta ja jalkapalloilevalle tytölle pallo tai nappikset, ahkeralle lukijalle kaunis kirja käteen.

    Kiva idea on ottaa lähikuva rippirististä – herkkä tunnelmakuva toimii kiitoskortissa perinteisen potrettikuvan rinnalla. Yksittäin tilattaviin taitekortteihin saa kuvia lisättyä myös kortin sisäpuolelle, jolloin ei tarvitse tyytyä yhteen valittuun kiitoskorttikuvaan. Sisäpuolella voi lisätä vaikkapa juhlissa otetun kaverikuvan, jossa juhlasankari poseeraa kunkin kortinsaajan kanssa erikseen.

    Rippityttö skeittilaudan kanssa
    Rippityttö jalkapallon kanssa

    5. Potrettikuvan otto sisällä - salamalla vai ilman?

    Käytätkö ahkerasti salamaa, kun kuvaat sisällä? Kesällä se on usein turhaa, sillä kesäisin sisätilat ovat yleensä riittävän valoisia valokuvaamiseen.

    Rippityttö ja perhe yhteiskuvassa

    6. Milloin kannattaa kuvata?

    Konfirmaatiopäivän aikana on joskus hankala saada otettua hyviä kuvia. Ajoita sankarin kuvaaminen joko ennen konfirmaatiota tai sen jälkeen, ennen kuin juhlaväki on saapunut paikalle tai muussa sopivassa välissä. Kiire pilaa kuvat. Koeta löytää sellainen aika, jolloin häiriötekijöitä on mahdollisimman vähän ja sekä kuvaaja että kuvattava voivat keskittyä kuvanottoon. Jos konfirmaatiopäivän aikataulu tuntuu liian tiukalta, voi kuvat ottaa erikseen jonain toisena päivänä.

    Muistilista rippijuhlakuviin

    Juhlasankarin lisäksi kuvaa myös nämä:

    • Nuori ja vanhemmat
    • Nuori ja kummit
    • Yhteispotretti vanhempien ja kummien kanssa
    • Rentoa seurustelua ja juhlatunnelmaa
    • Yksityiskohtia tarjoiluista ja lahjoista

    Rippijuhlan tunnelmiin on mukava palata jälkikäteen, kun kuvat tallentaa yksiin kansiin.

    Lue lisää