Tiina Yli-Kivistö ja hänen isänsä Erkki Tähtinen selaavat Tiinan tekemää kuvakirjaa

Voimauttava kuvakirja isälle

Tiina Yli-Kivistö tallensi isänsä elämänvaiheita kuvakirjaan voimauttavan valokuvan keinoin. Kirjaprojekti on tehnyt isästä ja tyttärestä entistä läheisemmät.

Isän isovanhemmat ja vanhemmat. Isän lapsuus ja nuoruus, äidin tapaaminen, avioituminen ja perheen perustaminen. Lasten aikuistuminen, lastenlasten syntymä.

Tiina Yli-Kivistö, 54, kokosi isänsä Erkki Tähtisen, 79, elämänvaiheet kuvakirjaan, jolla hän osallistui myös ifolorin Vuoden kuvakirjakilpailuun.

Kuvattuna rakkaiden puuhien äärellä

Kuvakirja-aukeama: isä puuhailee verstaalla

Kuvakirja omasta isästä syntyi osana Voimauttavan valokuvan opintoja, joita Yli-Kivistö käy Jyväskylän kesäyliopistossa. Voimauttavan valokuvaamisen lähtökohtia ovat tasavertaisuus, itsemäärittely ja hyväksyntä. Kuvaaja ei pyri voimauttamaan kuvattavaa, sillä jokaisen voimauttavat asiat ovat hyvin henkilökohtaisia. Valokuvalla ja kuvaamistapahtumalla voidaan vahvistaa ja tehdä näkyväksi jotain, minkä kuvattava kokee juuri nyt ajankohtaiseksi, merkitykselliseksi.

– Pyritään luomaan ehdoitta hyväksyvä ilmapiiri, iloitaan kuvattavasta ihmisestä ja nautitaan hänen läsnäolostaan. Annetaan kuvattavan nähdä, miten tekeminen innostaa kuvaajaa, Yli-Kivistö kuvailee.

Kirjassa on isän historian lisäksi nykyaikaa. Voimauttavaan valokuvaan kuuluu, että kuvattava saa päättää, miten haluaa tulla nähdyksi, joten Yli-Kivistö otti kuvia isälle tärkeässä paikassa: tämän nikkarointipajassa autotallissa.

– Isä on aina tehnyt käsillään monenlaisia töitä; puutöitä ja metallitöitä. Hän halusi tulla kuvatuksi siellä, rakkaiden puuhiensa äärellä. Sillä tavalla osoitin, kuinka tärkeä hän on minulle.

Liikuttavia hetkiä

Liikuttavia hetkiä

Tiina Yli-Kivistön lapsuudessa Erkki-isä valokuvasi hyvin paljon eikä itse esiintynyt kuvissa yhtä paljon kuin muut. Siksi Yli-Kivistö halusi tuoda hänet nyt kameran toiselle puolelle, esille.

– Meillä on hyvin helppo ja mutkaton suhde, mutta tämän kuvakirjan myötä suhteemme on muuttunut vielä läheisemmäksi ja avoimemmaksi. Olen oppinut ymmärtämään paremmin isälle tärkeitä asioita. Ja kun olemme katselleet vanhoja valokuvia, olen kuullut ihan uusia tarinoita esimerkiksi isän lapsuudesta.

Isä on ollut valokuvaprojektista hyvin tyytyväinen ja otettu.

– Hän sanoi, että kyllä se voimaannutti ja antoi paljon. Olemme kokeneet aika liikuttaviakin hetkiä valmista kuvakirjaa katsellessamme.

Kuka minä olen ja mitä haluan?

Kuka minä olen ja mitä haluan?

Yli-Kivistö sai ensimmäisen oman kameransa vähän päälle 10-vuotiaana. Siihen aikaan valokuvaaminen oli hyvin erilaista kuin nykyään, kun kuvaaminen on älypuhelinten myötä tullut kaikkien saataville ja kuvaamisesta tullut nopeatempoisempaa räpsimistä.

– Voimauttavan valokuvan opinnot ovat muuttaneet suhtautumistani valokuvaamiseen. Siitä on tullut enemmän pysähtymistä kuvan ääreen. Olen myös alkanut katsoa kuvia eri tavalla kuin ennen. Valokuvalla on yllättävän vahva voima. Yhä enemmän olen alkanut ajatella kuvaamista kuvattavan ehdoilla.

Voimauttavan valokuvan opintojen tarkoituksena on tarjota työkaluja, joita voisi hyödyntää myös työelämässä. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiössä yleislääkärinä työskentelevä Yli-Kivistö haaveileekin, että voisi jollain tavalla käyttää voimauttavaa valokuvaa opiskelijoiden kanssa. Sen merkityksen omien tunteiden käsittelyssä hän on jo itse huomannut.

– Näissä opinnoissa on tehty monia omaa elämää tarkastelevaa projekteja, joiden aikana on esimerkiksi kysytty omilta lähimmäisiltä, miten he näkevät minut. Olen työstänyt omia tunteitani, pysähtynyt miettimään, mikä elämässä on tärkeää, kuka minä olen ja mitä haluan. Minussa on noussut esiin vahva kiitollisuus eletystä elämästä.

Lue lisää