Koira kuono kiinni kamerassa

Näin otat hauskoja kännykkäkuvia koirastasi

Oman koiran kuvaaminen on elämää rikastuttava harrastus, joka on mukavaa leikkiä koiralle sekä myös omistajalle. Kuvaushetkien jälkeinen älypuhelimen kuvakirjaston selaaminen ja koiran hassujen ilmeiden ihasteleminen on rentouttavaa puuhaa. Koiran kuvaamisessa jopa kameran laatuakin tärkeämpiä asioita ovat yleensä ruoka ja aitojen hetkien vangitseminen.

Järjestelmäkameroilla otetuissa kuvissa tarkkuus ja yksityiskohdat pääsevät totta kai loistamaan. Parhaimmillaan kuvat ovat pöyristyttävän kauniita ja tyylikkäitä, kuin taideteoksia. Amatöörikuvaajalla ei ole silti mitään syytä lannistua, vaikkei kunnon kameroilla kuvaaminen olisikaan tuttua, sillä nykypäivänä myös älypuhelimilla saa otettua mitä mainioimpia kuvia.

Kännykkäkuvien vahvuuksia ovatkin aidot hetket ja spontaanius. Kuvissa on usein paljon merkityksellisyyttä ja kun kuvaa myöhemmin katselee, voi päästä voimakkaasti jälleen kiinni siihen ainutlaatuiseen hetkeen, jolloin kuva otettiin. Usein ikimuistoisimmat kuvat eivät ole niitä, joissa on valmisteltu kuvanottotilannetta pitkään, aseteltu koira millimetrintarkasti paikoilleen ja ladattu kameran painallusta täydelliseksi. Ehei, ne kaikkein ikimuistoisimmat kuvat syntyvät monesti arjen pienissä hetkissä, jolloin ei ole aikaa tehdä valmisteluja. Hetkissä, jolloin on aikaa vain kaivaa kännykkäkamera taskusta, koukistaa polvia sopivasti, asettua sen oman rakkaan koiran korkeustasolle ja napata kuva.

Ensiarvoisen tärkeää on olla itse vilpittömästi innoissaan ja ikään kuin tartuttaa se leikkisyys koiraan. Koira tulkitsee ja lukee jatkuvasti omistajansa eleitä sekä mielentiloja, joten tällöin oma iloinen esimerkki on hyvän kuvanottotilanteen keskiössä. Toinen elintärkeä apu hyviin älypuhelinkuviin on tietysti herkkupalat. Ja kuten yllä olevasta kuvastakin näkee, saa älypuhelinkamerallakin otettua niin tarkkoja kuvia, että koiran kirsun jokaisen pienen yksityiskohdan pystyy selkeästi näkemään.

Älypuhelinkuva sisätiloissa

Valon merkitys on aina suuri. Sisätiloissa kuvattaessa sopivaa valoa voi helposti kokeilla ihan vaan sillä tavalla, että on ottamassa kuvaa omasta koirasta ja vaihtaa samalla itse sijaintia. Esimerkiksi ikkunoista tuleva luonnonvalo on isossa roolissa sopivan valoisuuden löytymiseen.

Koiran kanssa on hyvä päästä samaan tunnetilaan. Eli jos haluat ottaa rennon makoilukuvan, niin pidä matalaa profiilia ennen kuvaa ja ohjaile koiraasi päiväunien suuntaan. Jos taas haluat ottaa hymyilyä pursuavan ja leikkisän kuvan, on silloin hyvä olla takaraivossa pieni suunnitelma, että missä kohtaa leikkiä ja suunnilleen minkälaisen kuvan aikoo ottaa.

Teemakuvan ottamisessa spontaanius toki hieman katoaa, mutta ajankohtaisuudessa kiinni oleminen tekee kuvasta yleensä mukavan. Esimerkiksi joulukuvia ottaessa saattaa esiintyä pienimuotoisia haasteita. Kuinka saada pieni tonttulakki pysymään koiran päässä? Miten saada oikea tunnelma? Näissä tilanteissa korostuu herkun merkitys. Juustonpala tai joku juuri oman koirasi erikoisherkku tekee ihmeitä ja saa koiran poseeraamaan paikallaan sekuntitolkulla.

Toimistokoira makaa lattialla
Toimistokoira on juuri vetäytymässä kolmen tunnin päiväunille.
Lähikuva iloisesta koirasta
Kuka haluaa lähteä ulos ja sitten ruokaa? Seppo ainakin!
Koira tonttulakki päässä
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Seppo voi tulla ikkunan taa.

Kännykkäkuva koirasta ulkona

Ulkona kuvaamisessa on tärkeää, että potentiaaliset häiriötekijät on rajattu minimiin. Tämä tarkoittaa sitä, että koiranomistaja voi olla varma paikan turvallisuudesta ja rauhallisuudesta. Tuttu metsäkaistale on yleensä koiran kuin koiran mieleen. Jälleen kerran koiran aistiessa omistajansa levollisuuden, menee kaikki todennäköisesti oikein hyvin.

Onnellisen ulkona sekoilun äärellä myös todennäköisyydet onnistuneelle älypuhelinkuvalle ovat suuret. Leiki ensin ja nappaa kuva kesken kaiken. Usein koira näyttää myös entistä onnellisemmalta, kun se on hieman hengästynyt ja innokkaassa leikkimishumussa. Herkkunapit, määrätietoiset ohjeet koiralle, kamera kouraan, koiran tasolla oleva kuvausasento kohdilleen ja ei muuta kuin anna hetkien viedä!

Koira laiturilla
Kännykkäkuvaaja on meressä ja karvainen kuvattava tuijottaa laiturilla. Seppo kerää uskallusta hypätä mereen.
Seppo-koira ravistelee märkää turkkiaan
Seppo on saapunut juuri pois merestä ja ravistelee turkkiaan. Tässä on täydellisellä ajoituksella napattu kännykkäkuva.
Koira juoksee kohti kameraa
Se tunne, kun pääsee loikkimaan alastomana ja vapaana metsän laitamilla.
Luminen koira
Nautin tästä.

Lisävinkki merkitykselliseen kuvaan: tarinat

Kirjoita heti ylös, mitä tapahtui kuvanottotilanteessa. Missä olitte, kuinka hauskaa teillä koiranne kanssa oli ja niin edelleen. Voit kirjoittaa myös koiran näkökulmasta. Kuva kiinnostaa somessa ja Ifolorin tuotteena seinällä rutkasti enemmän, kun sillä on myös sanallista syvyyttä. Katsoja voi sanojen myötä elää kuvaa uudestaan omalla tavallaan.

Ja mikä tärkeintä - kirjoita juuri sellaisella tyylillä, mikä kuvastaa juuri omaa persoonaasi tai koirasi persoonaa. Tarinallisuus antaa koirakuvalle valtavasti merkityksellisyyttä ja tunnetta. Merkitykselliset kuvat ja tekstit on helppo ovat räätälöidä vaikkapa kuvakirjaksi, mukiksi tai kortiksi.

Älypuhelinkuvat (iPhone 8) ja teksti:
Petteri Poukka,
Vuoden somekoira 2018 -palkinnon saaneen Seppo-koiran iskä
Seppo toimii myös Ifolor-lähettiläänä
(Seppo on 8-vuotias shetlanninlammaskoira)

Ammattivalokuvaajan vinkit koiran kuvaamiseen:

Koiran kuvaaminen ei ole kuitenkaan kaikkein helpointa, sillä koiran karva tarvitsee paljon valoa, jotta siitä saadaan edes jotain piirtoa näkyviin. Samoin koirien kuonot ovat erilaisia. Esimerkiksi ranskanbulldoggi, englanninbulldoggi ja muut lyhytkuonoiset vaativat paljon enemmän valoa maskiinsa kuin ne, joilla on enemmän kuonoa. Lisäksi se, että saat koiran pysymään paikallaan edes hetken, vaatii pitkäjänteisyyttä, varsinkin jos kuvaat yksin eli hoidat sekä kuvauksen että koiran mallinohjauksen. Tässä muutama vinkki, joilla pääset hyvin alkuun:

1. Tee hetkestä koirallesi rento, mieluisa ja hauska. Tämä on tärkein ohje. Varaa siis paljon herkkuja ja leluja mukaan kuvaushetkeen. Pysy itse rentona ja nauti hetkestä, koska koirasi kyllä tietää, jos et ole innolla ja täysillä mukana hetkessä.

2. Ota huomioon koiran luonne ja rotu. Jos koiralla on menevä luonne, myös kuvassa saa olla menoa ja meininkiä, eikö vaan?

3. Kuvaa koiran tasolta. Näin pääset koiran fiiliksiin paremmin kiinni ja kuvaa on miellyttävämpi katsoa. Suosittelen menemään aina koiran tasolle myös siksi, ettei koiran mittasuhteet vääristy kuvassa.

4. Kuvausta helpottaa huomattavasti, jos koirasi osaa peruskäskyt: istu, paikka, viereen, maahan, odottaa jne. eli pystyt jättämään koirasi hetkeksi paikalleen, kun laitat kameran asetuksia kuntoon, sommittelet kuvan ja otat kuvan. Jos koirasi osaa olla paikallaan ja paikka on rauhallinen, voit ottaa pannan tai valjaat kokonaan pois. HUOM! Ainoastaan jos olet varma, että koirasi tottelee käskyjäsi tarvittavan hyvin ja sinulla on tilanne hallussa.

5. Paina mieleen joitain kivoja paikkoja, missä voisit koiraasi kuvata. Erilaiset nurmialueet, metsiköt, pellot, hiekkakuopat, asfalttialueet ja rannat toimivat hyvin, mutta nämä paikat riippuvat täysin siitä, missä päin asut ja millainen koira sinulla on. Liian vaikeaa ei kannata kuvaushetkestä tehdä. Vaihtelua kuvaamiseen saat ottamalla mustavalkoisia kuvia, mikäli mustavalkoisuus sopii mielestäsi kuvan fiilikseen.

Suosittelen aloittamaan kuvaamisen ensin yhdellä koiralla. Jos sinulla on useampi koira, voit näin ollen vuorotella eri koirilla ja sitten kun tuntuu, että homma on hanskassa, voit lisätä useamman koiran samaan kuvaan. Kannattaa harjoitella kuvaamista myös sisätiloissa, ihan luonnonvalossa, ikkuna toimii aina.

Koiran kuvaamista ei pidä tehdä kiireellä eli ota tarpeeksi aikaa, jolloin tilanne pysyy koko ajan rentona ja mukavana, ja kuvat onnistuvat paremmin!

Vinkit antoi: MRossi - Pets&People Photography www.mrossi.fi

Lue lisää