Skip to main content Skip to search Skip to main navigation
Go to homepage

Sisusta lomamuistoilla – iloa arkeen kuvista, jotka vievät takaisin reissuun

Lomakuvat ovat täynnä tunnelmaa, värejä ja muistoja. Ne muistuttavat meitä hetkistä, jolloin arki jäi taakse ja elämä oli täynnä uusia maisemia, makuja ja kokemuksia. Usein nämä kuvat jäävät kuitenkin puhelimen tai kovalevyn uumeniin – vaikka ne voisivat tuoda iloa jokaiseen päivään. Kun tuot parhaat otokset esiin sisustuksessa, saat kotiin ripauksen seikkailua, inspiraatiota ja lämpöä. Kuvista syntyy persoonallisia sisustuselementtejä, jotka tekevät kodista juuri sinun näköisesi– katso inspiroivat vinkkimme miten sisustat kotia lomakuvilla.

Kuvamuistot ripustettuna

Valokuva on kuin pieni ikkuna menneeseen. Matkustaessa huomaa, että aikaisten aamujen auringonnousut ja iltojen myöhäiset auringonlaskut ovat ihan toista kuin kotona. Valo-olosuhteet saavat maiseman näyttämään erilaiselta, kun ollaan muilla leveyspiireillä. Joko iski matkakuume? Siihen voi auttaa, kun laittaa ihanimmat lomakuvat esille.

Vaikka viimeisimmästä matkasta olisi aikaa, voi muistot kaivaa esiin arkea ilahduttamaan jälkikäteen. Eikä reissu aina tarkoita ulkomaanmatkaa – myös kotimaassa otetut kuvat ovat upeita! Neliökuvat voi laittaa esille hauskasti kuin pyykkinarulle. Retrokuviin voi kirjoittaa tussilla nimiä, paikkoja ja muita kuviin liittyviä sanoja. Klipseillä naruun kiinnitetyt kuvat ovat piristys sisustukseen ja helppo toteuttaa, jos seiniin ei voi tehdä naulanreikiä.

Tilaa valokuvia

Sisustustaulut lomatunnelmasta

Kun kotona katse kiinnittyy lomalla otettuun kuvaan, saa mielenrauhaa arkeen ainakin hetkeksi. Maisema tuo lämpöiset muistot mieleen – tai ehkä kyseessä ovatkin viileät muistot? Unelmakohde on yhdelle huojuvan heinikon reunustama aurinkoranta, toiselle taas lumihuippuinen vuoristo. Millaisiin maisemiin haluaisit itse palata? Maisemakuvaan sopii yhtä hyvin niin canvas-taulu kuin mattapintainen alumiinitaulukin, mutta kiiltäväpintaisessa metallitaulussa värit loistavat upeasti.

Tilaa sisustustauluja

Lomakuvakalenteri – lomalla joka kuukausi

Joskus on vaikea valita yhtä suosikkikuvaa, mutta seinäkalenteriin mahtuu 12 otosta tai enemmänkin. Joka kuukausi kalenterin sivuilla odottavat uudet herkulliset muistot menneiltä lomilta. Valitsisitko kuvitukseen mukaan maisemakuvia, kukka- ja kasviaiheita vai kenties lomasta nauttivia perheenjäseniä? Kalenterin sivuille mahdutat nämä kaikki.

Tilaa kalenteri

Taulukollaasi paikoista, joissa olet käynyt

Oletko kierrellyt maailmalla tai kotimaan kohteissa useinkin? Poimi tämä idea: kuvakollaasi kasvaa sitä mukaa, kun uusia matkoja tulee. Taulut voi asetella monella tavalla, niin tasoille kuin seinällekin. Koostimme seinälle tehtävästä kuvakollaasista esimerkit yhteen, ja löydät monipuoliset asetteluvinkit täältä. Voit asetella taulut ja kehystetyt julisteet sopivaan kohtaan sisustuksessa, tai päinvastoin – luo taulujen ympärille väreihin ja tunnelmaan sopiva sisustus.

Tilaa sisustustauluja

*Set of 10 cards: Folded greeting cards, Greeting cards, Postcards, Folded greeting cards, square; Postcards panorama -20 % when ordering 3 or more similar products. For 2 similar products the offer is -10 %. Normal prices apply when ordering 1 product each. Similar product stands for products with same size and attributes (e.g. postcards, 10 pcs), images may vary.

Volume discount on Digital photos (same size and finish): 1-49 pcs. from 0,28 €, 50-99 pcs. from 0,22 €, 100-299 pcs. from 0,18 €, 300 pcs. or more -50 % from 0,14 €.

Cannot be combined with other offers. Shipping costs will be added. Ifolor reserves the right to change prices. Offers are valid 26.1.–19.2.2026.