• Vinkkejä joulutervehdysten tekemiseen

    Vinkkejä joulutervehdysten tekemiseen

    Vaikka joulu on vaan kerran vuodessa, on joulutervehdysten keksiminen aina yhtä haastavaa. Kun ikää tulee lisää, kasvaa myös tuttavapiiri ja sitä kautta niiden ihmisten määrä, joille tulisi keksiä jälleen jokin uusi hyvän joulun toivotus.

    Tutustu viiteen vinkkiimme siitä, miten voit yllättää ystäväsi iloisesti vielä vuosikymmentenkin jälkeen pelkän joulukortin avulla.

    1. Erotu joukosta

    Tervehdyksen kirjoittaminen joulukorttiin

    Kun kalenterista käännetään esiin joulukuu, alkaa myös joulukortteja tipahdella postiluukusta. Luminen talvimaisema, joulupukki poroineen ja kauniisti leimahtelevat kynttilät ovat teemoja, jotka toistuvat korteissa vuosi toisensa perään. Kauniit kortit ilahduttavat mieltämme hetken, mutta harvaa korttia muistamme kovin pitkään.

    Mukava tapa erottua joukosta on teettää joulukortit omista kuvista. Hyvä kohde kuvaan on oman itsesi lisäksi esimerkiksi rakas lemmikkieläin, oma koti lumeen kietoutuneena tai vaikkapa jokin omasta harrastuksesta ikuistettu talvinen hetki.

    Hätää ei kuitenkaan ole, mikäli lumi ei tänäkään vuonna ehdi ajoissa joulukorttikuvauksiin. Persoonallisen kortin saat myös kasaamalla tähtihetket vuodestasi kortiksi ja kiittämällä kortin saajia yhteisistä hetkistä. Ifolorilta löydät useita vaihtoehtoja kollaasikorttien tekoon. Voit valita vaikka yhden kuvan jokaiselta vuodenajalta tai jokaisista juhlista, joissa olet vieraillut ja kiteyttää joulukorttiisi koko vuotesi.

    2. Lisää ”vähän jotain”

    Retrokuvat joulutervehdyksen mukaan

    Tuntuuko siltä, että saajalle pitäisi antaa jotain joulukorttia isompaa, muttei kuitenkaan mitään erityistä lahjaa? Kortin väliin on kiva sujauttaa muistoksi esimerkiksi paperimakeisia tai pieniä valokuvia vuoden varrelta!

    Polaroid-kuvista inspiraationsa saaneet retrokuvat kortin välissä ovat siitä hauska idea, että kuvan alareunaan voi kirjoittaa myös hieman tekstiä.

    Neliökuvat ovat retrokuvien tavoin pieniä ja kompakteja valokuvia, jotka valkoisten reunojen ansiosta näyttää viimeistellyiltä. Kortin välissä tulleilla neliö- tai retrokuvilla on helppo piristää esimerkiksi kodin sisustusta kiinnittämällä niitä jääkaapin oveen, seinään tai vaikkapa muistitaululle.

    Kymppikuva on varma valinta, sillä sille löytyy paikka valokuva-albumin lisäksi myös esimerkiksi lukuisista valokuvakehyksistä. Kymppikuvasta on moneksi!

    Valitsit sitten minkä tahansa kuvamuodon kortin väliin, on niistä takuulla iloa pitkäksi aikaa.

    3. Keksi mieleenpainuva teksti

    Mieleenpainuva teksti joulukortissa

    Moni kakku päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä. Käytä ulkokuoren lisäksi ajatusta myös sisältöön. Hyviä ideoita kortin tekstiksi voisivat olla esimerkiksi henkilökohtaisesti saajalle suunnatut sanat: kiitä hauskasta kesäreissustanne tai kerro, miten kovasti odotat jo yhteisiä hiihtoretkiä tammikuussa. Anna saajan tuntea olonsa merkitykselliseksi ja näytä, miten juuri hän on ollut osa sinun vuottasi.

    Mikäli saajalle suunnattu teksti ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta tai haluat kirjoittaa jokaiselle saajalle saman tekstin jo kortin suunnitteluvaiheessa, tuo persoonaasi mukaan runolla tai värssyllä. Käytä netistä löytyviä korttitekstejä apunasi tai runoile ennen kuulumaton joululoru ihan itse.

    4. Panosta viimeistelyyn

    Sulje kirjekuori kuvatarralla

    Mikäli haluat panostaa joulun toivotuksiin tänä vuonna toden teolla, voit antaa vielä viimeisen silauksen esimerkiksi piirtämällä itse jouluisen kuvan korttiin tai kirjekuoreen.

    Jos piirtäminen ei ole mielipuuhaasi, saa korttiin hauskan loppurutistuksen myös esimerkiksi tarrojen avulla. Teemaan sopivia tarroja myydään joulun alla jopa monissa lähikaupoissa. Mikäli omista arkistoistasi löytyy jokin hauska, jouluinen kuva, voit teettää siitä tarroja itsekin!

    Ifolorin kuvatarroja on saatavana kahdessa eri muodossa. Ne ovat paitsi hauska, myös edullinen vaihtoehto kirsikaksi kakun päälle joulutervehdykseen. Sopiva sija tarroille löytyy kortin lisäksi myös esimerkiksi kirjekuoren sinettinä.

    5. Allekirjoita ajatuksella

    Joulutervehdyksen allekirjoitus

    Äiti, sisko, ystävä?

    Sitä on hyvä miettiä joulukortteja kirjoittaessa. Jos olet kortin saajalle Maija-mummi tai Sari-sisko, kannattaa se kirjoittaa myös nimen paikalle. Oikeaa titteliä käyttämällä välität kuvan siitä, että kortti on lähetetty rakkaudella juuri sinulta hänelle.

    Tutun tittelin lisäksi lisäarvoa tuo henkilökohtaisesti saajalle tarkoitetut toivotukset, kuten esimerkiksi ”Parhaalle ystävälle rakkaudella” tai ”Kummitytölle tonttuterveisin.” Mieti siis, mitä kaunista haluaisit sanoa kortin saajasta ja kiteytä se osaksi joulutoivotustasi. Kauniit sanat jäävät lämmittämään mieltämme pitkäksi aikaa.

    Yksinkertainen, mutta erittäin persoonallinen tapa on myös antaa kunkin perheenjäsenen kirjoittaa nimensä joulukorttiin itse.

    Lue lisää