Ettei tähtihetket unohtuisi -kuvakisan voittajakuva

Ettei tähtihetket unohtuisi -kuvakisan voittaja valittu

Kuvakisan yleisön suosikkikuva

Urheilumuseo ja ifolor järjestivät kevään aikana Ettei tähtihetket unohtuisi -kuvakisan, jonka tarkoituksena oli kuvien muodossa luoda tästä poikkeuksellisesta ajasta urheilu -ja liikuntakulttuurista ajankuvaa. Kuvakisan voittajaksi valittiin kauhavalainen Antti Järvinen, jonka kuva ikuistetaan urheilu- ja liikuntakulttuurin kansalliskokoelmaan.

Voittajan valitsi finalistien joukosta nimekäs raati, johon kuului ex-ammattinyrkkeilijä ja taiteilija Eva Wahlström, ex-keihäänheittäjä ja valokuvaaja Hannu Siitonen, valokuvaaja Jere Hietala, ifolorin laadunvalvoja Otto Parkkonen sekä Urheilumuseon johtaja Jukka-Pekka Vuori.

Ettei tähtihetket unohtuisi -kuvakisa alkoi helmikuun lopulla, jolloin kuukauden ajan suomalaiset saivat lähettää kuvakisaan omia kilpailukuviaan. Raati seuloi kuvista kahdeksan finalistia, joista voittaja lopulta valittiin.

Ettei tähtihetket unohtuisi -kuvakisan voittaja Antti Järvisen vauhdikas kuva ystävien lapsen pulkanlaskusta hurmasi raadin ikimuistoisen hetken taltioimisena.

- Kuvakisan voittaminen oli kiva yllätys ja arvostan tätä todella korkealle. Halusin lähettää tämän kuvan, koska se kuvastaa mielestäni todella hyvin lapsissa huokuvaa liikunnan riemua, joka onnistui taltioitumaan juuri oikealla hetkellä, Antti Järvinen summaa.

Kuvakisan finalistit olivat kolmen viikon ajan esillä Urheilumuseon näyttelyssä, ja suomalaisten äänestettävissä Ettei tähtihetket unohtuisi -kuvakisan verkkosivuilla. Eniten ääniä sai sastamalaisen Hannu Moilasen kuva Valepan keskipelaaja Severi Savonsalmen kentälletulosta junioripelaajien saattelemana.

Urheilumuseon johtaja Jukka-Pekka Vuori toimi palkintoraadin puheenjohtajana.

- Kuvakisan aineisto osoittaa kuinka haastavista ajoista huolimatta urheilu-ja liikunta pystyy tarjoamaan kaiken ikäisille ihmisille unohtumattomia ja ikimuistoisia hetkiä. Erityisesti lasten -ja nuorten kokema liikunnallinen ilo välittyi kuvista – se osoittaa vahvasti sen suuren merkityksen, mitä suomalaisella urheilu -ja liikunta kulttuurilla on yhteiskunnassamme ja toisaalta sen, mikä merkitys kuvilla on tämän ilon todentamisessa.

Ifolorin kumppanuuksista vastaava Sanna Laine kiittää kaikkia unohtumattomien tähtihetkien kuvaajia lähetetyistä kilpailutöistä.

- Meille on tärkeää ilahduttaa ja antaa inspiraatiota, erityisesti kuvien kautta. Olemme iloisia, että saimme olla kaikella sydämellä mukana tekemässä Urheilumuseon kanssa yhdessä tätä merkityksellistä, suomalaista hanketta. Lämmin kiitos kaikille kuvakisaan osallistuneille – kisaan tulleet kuvat todistavat tälläkin kertaa sen, mikä merkitys ja voima kuvalla on hetkien uudelleen elämisessä. Voittokuvan liikunnan riemu ja sen tuomat ihanat tunteet on nyt ikuistettu Urheilumuseon kansalliskokoelmaan.

LISÄTIETOJA:
Sanna Laine
ifolor, brändi ja viestintä
sanna.laine@ifolor.fi
puh. 040 553 2669

Samuli Vasala
Urheilumuseo, myynti- ja asiakkuusjohtaja
samuli.vasala@urheilumuseo.fi
puh. 044 358 6578

 

Me ifolorilla autamme ja innostamme ihmisiä ikuistamaan elämänsä merkityksellisimmät hetket. Ifolorilaisia kuva-asiantuntijoita on yli 60, ja Keravan kuvatehtaallamme syntyy vuosittain tilauksesta yli 32 miljoonaa uniikkia valokuvaa ja kuvatuotetta. Ifolor Oy on vuodesta 2006 alkaen ollut osa sveitsiläistä ifolor-konsernia, joka toimii kaikkiaan 15 maassa. www.ifolor.fi

Urheilumuseo on ainutlaatuinen kokonaisuus. Tallennamme, tutkimme ja esittelemme suomalaista liikuntakulttuuria huikeista menestyshetkistä aina arkiliikunnan iloon. Uudistettu pysyvä näyttely kertoo kävijöille Suomea rakentaneita urheilun tarinoita suurten tunteiden ja uusien näkökulmien kautta. Nahasta nanoon -erikoisnäyttelyssä liikutaan teknologian kehityksen matkassa 1900-luvun alusta nykypäivään. www.urheilumuseo.fi

Lue lisää