Satu saariketusta – luontokuvaajan kuvakirja ihastuttaa kaikenikäisiä
Luontokuvia voi ottaa vain, jos luonto antaa niitä, tietää Hannu Moilanen. Hänelle luonto antoi ainutlaatuisen kuvasarjan ketusta. Kuvista syntyi satukirja, joka ilahduttaa lapsia ja vanhuksia.
Oli pimeää ja kylmää, aivan kuten kaikkina muinakin varhaisina talviaamuina, kun luontokuvausta harrastava kokkolalainen Hannu Moilanen lähti tavanomaiselle kierrokselleen kotikaupunkinsa edustan ulkoluodoille. Se on hänen tapansa nauttia luonnosta eläkkeelle jäätyään: kierrellä ja katsella hämärää aamua, oleilla luonnossa, kun muut vielä nukkuvat. Kamera hänellä on aina mukana, mutta kuvia sillä ei välttämättä oteta. Moilanen ei kuvaa väkisin, vaan vasta sitten, kun luonto tarjoaa kuvan.
Tällä kertaa se tarjosi. Moilanen oli kävellyt jo pitkään ja istahti syömään eväitä. Alkoi nukuttaa, joten hän ummisti silmänsä hetkeksi. Kun hän avasi ne, vastaan katsoa tapitti ihka elävä kettu.
Saalistaja ei puhu
Kettu vaikutti uteliaalta mutta pelokkaalta. Niinpä Moilanen teki, kuten eräs luontokuvaajakaveri oli opettanut: kun päätyy lähietäisyydelle eläimen kanssa, kannattaa puhua koko ajan.
–Eläin tietää, että saalistaja ei puhu. Heti kun näin ketun, aloin puhua hiljaisella, matalalla äänellä. Sitten menin ihan maan tasalle, jotta se näki, etten uhkaa sitä. Eikä missään nimessä saa alkaa heti kuvata. Pitää odottaa ensin, että eläimen kanssa tutustuu, ja vasta sitten voi ottaa ensimmäisen kuvan. Siten eläin ymmärtää, että minäkin kuulun luontoon.
Moilasen kameraan tallentui useita kuvia ilmeikkäästä luontokappaleesta. Kuvissa kettu kiipeilee kallioilla, maistelee eväitä, haistelee kameraa ja kieriskelee iloisena maassa. Sellaisia kuvia ei räpsitä noin vain ilman luottamusta.
Satukirja todellisesta eläimestä
Moilanen julkaisi kettukuviaan Facebookissa ja luontokuvaajien keskustelufoorumilla. Ne saivat hurjan suuren suosion: yhtä kuvaa kävi katsomassa 20 000 ihmistä. Kuvista tuli myös paljon palautetta, jossa arvuuteltiin ketun rotua, perinteinen punakettuhan se ei ollut. Kettu oli todennäköisesti naalin ja ketun risteymä, rodultaan punainen saarikettu, ja siitä tämä kettu sai oman nimensä Saarikettu.
Kuvien suosion johdosta Moilanen sai idean laittaa kuvat kirjan kansien väliin – eikä minkä tahansa kirjan, vaan lastenkirjan. Moilanen oli nimittäin huomannut lapsenlapselleen Fannille lukiessaan, että lastenkirjoissa seikkailivat usein oudon näköiset ulkomaiset piirroshahmot. Miksei satukirja voisikin kertoa oikeasta, elävästä eläimestä? Kirja syntyikin nopeasti viikonlopun aikana.
–Ifolorin kuvakirjaohjelma on käsittämättömän helppo käyttää. Kynnys kuvakirjan tekemiselle on matala, Moilanen kiittelee. Myös kuvakirjan painojälki yllätti hänet positiivisesti.
Kun kettukuvia nähneet alkoivat kysellä, mitä ketulle kuuluu nyt, Moilanen rohkaistui laittamaan nettiin linkin kuvakirjan verkkoversioon. Sitä kävi vuorokauden aikana katsomassa 3500 ihmistä. Kirjaa voi tilata myös itselleen Hannun kautta, ja sitä on tilattu esimerkiksi vanhainkoteihin iltalukemiseksi.
–Myös eräs masentunut ihminen otti minuun yhteyttä ja kertoi, että lukee kirjaani iltaisin ja katselee kuvia, ja saa siitä paremman mielen. En voinut kuvitellakaan tällaista vastaanottoa, se on yllättänyt täysin, Moilanen kertoo ilahtuneena.
Luonto on ihan kulman takana
Viimeisin saarikettuun liittyvä iloinen yllätys oli se, kun Ifolor lupasi lahjoittaa Saarikettu-kirjat kokkolalaisille päiväkodeille. Moilanen toivoo kuviensa auttavan ihmisiä huomaamaan, että luonto on ihan lähellä, kulman takana.
–Ei lasten kanssa tarvitse aina lähteä eläinpuistoon. Lapselle on hirveän suuri kokemus, jos menee vaikka jonnekin syöttöpaikalle ruokkimaan talitiaisia. Toivoisin, että lapsissa herätettäisiin se tunne, että luonto on lähellä ja tärkeä. Jos sen oppii nuorena, oppii myös viettämään luonnossa aikaa ja välittämään siitä.
Hannun Saarikettu-kuvakirja valittiin yleisöäänestyksessä Vuoden kuvakirja 2017 -kilpailun voittajaksi.
Island Fox - Saarikettu-kirja englanniksi
Öräven - Saarikettu-kirja ruotsiksi
