Kaksi äitiä -tubettaja Suski vinkkaa:
Pistä pystyyn perheen peli-ilta!
Mietitkö yhteistä tekemistä, jonka parissa viihtyvät niin pienet lapset kuin aikuisetkin? Peli-illat toimivat aina, mutta klassikkopelien lisäksi on kiva kokeilla uusia juttuja. Katso Suskin vinkit, miten kuvilla saa hauskuutta perheen yhteisiin peli-iltoihin.
”Olen aina rakastanut pelata pelejä yhdessä läheisteni kanssa. Tuo rakkaus juontaa juurensa lapsuuteeni, jolloin pelasimme usein perheen kesken lautapelejä. Niistä hetkistä on jäänyt ihania muistoja! Olikin selvää, että kun sain itse lapsia, halusin ottaa perheellemme tavaksi jokaviikkoiset peli-illat yhdessä.
Joka perjantai, kun perheemme vauva on saatu nukkumaan, heitämme kotivaatteet päälle ja kokoonnumme viettämään isompien lastemme kanssa yhteistä aikaa pelien (ja herkkujen) äärelle. Peli-illasta on muodostunut meille ihana startti viikonlopulle, jota odotamme innolla! On myös ihana ajatella, että meille kaikille muodostuu näistä hetkistä kivoja yhteisiä muistoja.
Tässä vinkkini perheen peli-illan järjestämiseen:
1. Päättäkää ajankohta
Jos peli-illasta haluaa tehdä toistuvan perinteen, kannattaa valita tietty viikonpäivä ja aika, joka varataan perheen pelihetkelle. Toimisiko teidän perheellenne parhaiten pelailu saunan jälkeen perjantai-iltana? Tai lauantaisin ennen Masked Singeriä? Ehkäpä keskiviikkona pikkulauantain kunniaksi? Pelihetken ei välttämättä tarvitse sijoittua iltaan – vaikkapa sunnuntaisin aamupäivällä voi olla ihanan rauhallinen ajankohta pelihetkelle. Kun olette valinneet sopivan ajankohdan, koittakaa pitää siitä kiinni, jotta uusi perinne ehtii juurtua arkeenne, eikä unohdu kiireen keskellä.
2. Valitkaa pelit, joista kaikki innostuvat
Jotta kaikilla perheenjäsenillä on kivaa, suosittelen valitsemaan peli-iltaan sellaisia pelejä, joiden parissa kaikki viihtyvät. Jos pelattavana on haastavampi peli, perheen pienimmät voivat pelata tiimeissä aikuisten tai isompien kanssa. Yksi hyvä vaihtoehto on myös, että jokainen perheenjäsen saa vuoroviikoin valita, mitä peli-iltana pelataan.
Klassikkopelien lisäksi on kiva välillä kokeilla myös uusia juttuja. Itse tilasin meidän perheemme peli-iltoihin täksi syksyksi muistipelin, jonka korteissa on sukulaistemme kuvia. 4-vuotiaamme olivat innoissaan, kun näkivät korteissa tuttuja tyyppejä – oli hauska muistella, mistä kortista paljastuikaan mummo ja mistä löytyisi enolle pari.
Kesän päätteeksi teetimme myös pari palapeliä omilla valokuvillamme: toisessa palapelissa komeilee mummon chihuahua Fanni ja toisessa perheemme yhteiskuva kesäreissulta Zoolandiaan. Kaikkia pelejä ei tietenkään tarvitse ostaa uutena – kirjastoista saa pelejä lainaksi ja kirpputoreilta voi tehdä hyviä pelilöytöjä!
3. Säilökää puhelimet hyllylle
Peli-illasta saa aivan varmasti enemmän irti, kun kaikki keskittyvät täysillä yhteiseen tekemiseen. Laittakaa siis puhelimet peli-illan aluksi talteen vaikkapa korkealle hyllylle ja sulkekaa telkkari - paitsi tietysti siinä tapauksessa, että valitsemanne pelin pelaamiseen varta vasten tarvitaan ruutua. Sen verran kannattaa puhelinta tai kameraa kuitenkin peli-iltana käyttää, että saatte muutamat kuvat napattua pelihetkestänne muistoksi.
4. Tehkää olonne mukavaksi
Peli-illan on tarkoitus olla rento aktiviteetti. Valitkaa siis mahdollisimman kotoisa ja mukava paikka pelailulle. Meidän perheemme peli-illat pidetään yleensä keittiön pöydän ääressä, mutta peli-illan voi hyvin järjestää myös vaikkapa olohuoneen lattialla asettelemalla pehmoisia istuintyynyjä ympyräksi pelin äärelle. Kesäaikaan pelihetken voi siirtää ulos aurinkoon terassille tai piknikviltille. Pimenevissä syysilloissa on ihanaa luoda peli-iltaan tunnelmaa vaikkapa kynttilöillä, pehmoisilla vilteillä ja rauhallisella taustamusiikilla. Kannattaa myös kiinnittää huomiota mukaviin asuihin – peli-illan pukukoodiksi voi sopia vaikkapa pyjamat!
5. Höystäkää herkullisilla eväillä
Peli-illan kruunaavat tietysti herkkueväät. Helpot naposteltavat kuten vaikkapa dippivihannekset, pilkotut hedelmät sipsit ja keksit sopivat mielestäni parhaiten peli-iltaan, koska niitä on helppo napsia käsin pelin tiimellyksessä, eivätkä ne vie liikaa tilaa pelipöydältä. Jos pelihetken ajankohdaksi on valittu viikonloppuaamu, voisi pelibrunssi olla hauska idea. Jos taas on tarkoituksena pelata pitkän kaavan mukaan, kannattaa jossakin kohtaa ottaa selkeä ruokatauko.
6. Kutsu vierailevia tähtiä
Joitain pelejä on hauska pelata isommalla porukalla, joten kutsukaa lasten kavereita, mummo, vaari, kummi tai vaikka koko ystäväperhe mukaan peli-iltaan. Jos haluatte, voitte vaikka kutsua joka viikko peli-iltaan eri läheisen vierailevaksi tähdeksi!
Kuka olen?
Perhevaikuttaja Susanna ”Suski” Silvander-Rosti
”Päivitän yhdessä vaimoni kanssa sateenkaariperheemme elämästä kertovaa KAKSI ÄITIÄ Youtube-kanavaa ja Instagram-tiliä. Rakastan perheemme arjen taltioimista videolle ja valokuviksi – se on minulle rakas harrastus ja katselen otoksia mielelläni jälkikäteen.”