Sanna Gerber pitää kädessää häiden kiitoskortteja

Onnellisesti naimisissa! ”Itse suunniteltuihin kiitoskortteihin pääsivät kaikki häävieraat”

”Hääpäivä oli elämäni onnellisin ja minulle oli tärkeää jakaa kokemus läheisteni kanssa. Halusin suunnitella persoonalliset kiitoskortit itse. Hääkuvien lisäksi laitoin kortteihin iloisen ryhmäkuvan koko vierasjoukosta. Ammattilaisen ottamat kuvat hääpäivästä olivat niin upeita, että tein niistä muistoksi muitakin kuvatuotteita”, kesällä avioitunut Sanna Gerber kertoo.

”Hääpäivämme oli huikea ja meni ihan liian nopeasti. Olen katsellut hääkuviamme ja palannut muistoissani ihaniin hetkiin”, Sanna Gerber, 29, sanoo.

Sanna meni naimisiin sveitsiläisen kihlattunsa Thomas Gerberin, 30, kanssa merihenkisissä häissä Helsingissä. Pariskunta asuu Sveitsin Zürichissä, ja meri ja luonto ovat molemmille tärkeitä. Niinpä merellisyys näkyy vahvasti myös pariskunnan hääkuvissa.

”Juhlapaikkamme oli saarella Helsingin edustalla. Saimme kauniita potretteja, sillä maisemat olivat upeat ja meri välkehti taustalla. Osa kuvista otettiin ennen hääpaikalle siirtymistä lapsuuteni kotikulmilla vehreässä Lauttasaaressa.”

Sanna kertoo, että tunnelmallisia kuvia tuli niin paljon, että hänen ja Thomaksen oli vaikea valita, mitkä otokset laitetaan juhlavieraille lähetettäviin kiitoskortteihin.

”Tilasimme kiitoskortit ifolorilta, jossa teetimme kaikki muutkin häidemme kuvatuotteet. Kiitoskorttien suunnittelua helpotti se, että teemavärimme persikka on toistunut kaikissa korteissa ensimmäisistä Save the date -kutsuista alkaen. Näin saimme kaikkiin kuvatuotteisiin raikkaan ja visuaalisesti yhtenäisen ilmeen”, Sanna kiittelee.

Kiitoskortit kolmella kielellä

Sannan ja Thomaksen yhteinen taival alkoi yhdeksän vuotta sitten Turussa, jossa Sanna opiskeli kauppatieteitä. Thomas tuli kaupunkiin opiskelijavaihtoon ja parin rakkaus roihahti. Molemmat kulttuurit – suomalainen ja sveitsiläinen – näkyivät monin tavoin myös heidän häissään.

”Häävieraita oli hieman yli 80, joista puolet oli Sveitsistä. Seremonia, ohjelma ja puheet olivat englanniksi, jotta kaikki ymmärtävät mitä puhutaan. Kiitoskortteihin kirjoitimme kiitoksemme kolmella kielellä: suomeksi, saksaksi ja englanniksi.”

Kiitoskorttien kirjoitusta

Sanna valitsi kiitoskorteiksi klassiset kuvakortit, joiden kollaasipohjaan toi mukaan hääteemaan suunnitellut grafiikkakuvat. 

Kiitoskorttien lähettäminen on hääparille tärkeää – arvostava ele siitä, että he saivat jakaa tärkeän päivän läheistensä kanssa.

Sanna suosii harmonista tyylikkyyttä, joten hän valitsi korttien etupuolelle kaksi mustavalkokuvaa: hääkuvan ja suloisia yksityiskohtia. Taustapuolelle tuli hääpaikan pihalla otettu ryhmäkuva, jossa poseeraa koko iloinen vierasjoukko.

”Ifolorilla on useita valmiita mallipohjia, joille kortit on helppo suunnitella kotona tietokoneen ääressä. Valitsimme kiitoskorteiksi kiiltolakatut klassiset kuvakortit, joihin kuvien ja tekstien istuttaminen oli helppoa.”

Hääkuvaaja Lauri Hytti tuli hotellille jo aamulla seuraamaan Sannan ja kaasojen valmistautumista ja ikuisti juhlahumua myöhään yöhön, joten kuvia oli paljon.

”Hääkuvaajamme oli huikea, hän oli aina oikeassa paikassa oikealla hetkellä. Oli rentouttavaa, kun tiesin kuvaajan hoitavan hommansa, eikä minun tarvinnut huolehtia mistään. Ehdin ottaa omalla kännykälläni ehkä viisi kuvaa. Olimme Thomaksen kanssa niin tyytyväisiä kuviin, että halusimme tehdä niistä muitakin kuvatuotteita, jotta kuvat eivät vain hautaudu tietokoneen uumeniin.”

Sisustustaululla lapsuudenmaisemat Sveitsiin

Rakkautta huokuva hääpotretti pääsee oikeuksiinsa kauniissa sisustustaulussa.

”Teetimme ifolorilla taidekankaalle painetun 60x80-senttisen canvas-taulun, johon valitsimme Lauttasaaressa otetun hääkuvan. Taulun tilaus kävi parilla napin painalluksella ja ilahduin sen laadukkaasta painojäljestä. Halusin kehyksettömän taulun, jossa kuva kulkee reunojen yli. Lopputulos on moderni ja sopii kotimme raikkaaseen makuuhuoneeseen.”

Canvas-taulu hääkuvasta

Kuvassa näkyvällä maisemalla on Sannalle tärkeä merkitys, sillä hänen vanhemmillaan ja isovanhemmillaan on mökit Lauttasaaressa.

”Olen pyörinyt siellä koko lapsuuteni. Jos koti-ikävä iskee, voin katsella taulua ja fiilistellä hääpäivää. Halusin teettää taulun senkin takia, että jatkan sillä suvun perinteitä. Vanhemmillani ja isovanhemmillani on kotonaan hääkuvat esillä ja niitä on ollut aina kiva katsella. Itse en halunnut kehystettyä kuvaa kirjahyllyyn, vaan taulu on hauska ja erilainen vaihtoehto.”

Vanhemmilleen Sanna ja Thomas tilasivat lahjaksi perinteisemmät kehyskuvat muistoksi hääpäivästä.

Kuvakirjoihin tulee palattua uudelleen

Sanna kertoo olevansa itse tehtyjen kuvakirjojen suuri ystävä. Hänen äitinsä on innokas kuvakirjojen tekijä, ja Sannakin kokoaa mielellään elämän tärkeitä kuvia yksien kansien väliin.

”Kuvakirjojen muistoihin tulee palattua toisin kuin tietokoneella oleviin valokuviin. Nykyisin, kun kaikki kuvaavat koko ajan, kuvatulva on ihan mahdoton. Eikä sitä hetken päästä enää edes muista mitä kaikkea on tullut napsittua.”

Naiset selaavat kuvakirjaa häistä

Hääpäivästä tehty Premium-kuvakirja on oikea aarre.

Sanna on tottunut käyttämään ifolorin Designer-ohjelmaa, jossa on runsaasti valmiita suunnittelupohjia ja -elementtejä, eikä kuvien tai tekstin määrää ole rajoitettu.

”Olen tehnyt kaksi kuvakirjaa: suhteemme ensimmäisistä vuosista, jolloin reissasimme Thomaksen kanssa paljon, ja häitä edeltävästä ajasta. Lisäksi sain kaasoiltani superhauskan kuvakirjan polttareistani. Hääteemasta aion tehdä kaksi kuvakirjaa. Toisen häiden tunnelmasta ja toisen häämatkastamme. Lähdemme talvella kiertämään Etelä-Afrikkaa.”

Sanna suosii kuvakirjoissakin pelkistettyä tyylikkyyttä, jossa kuvien yhteyteen tulee lyhyitä tekstejä ja ilmavuus säilyy.

”Kuvat kertovat jo itsessään tuhat tarinaa. Toki joitakin tunnelmapaloja on mukava kirjoittaa muistiin ja matkoilla nähtyjen paikkojen nimet saattavat unohtua nopeasti. Tykkään rytmittää kirjaa kuvakokoja vaihtamalla. Jollain aukeamalla voi olla yksi iso kuva ja toisella monta pienempää. Pidän myös kekseliäistä lähikuvista, jotka tuovat sivuille visuaalista mielenkiintoa.”

Kaasoille kiitokseksi kuvamukit

Kuvamukit muistoksi kaasoille

Kiitoskorttien lisäksi Sanna haluaa muistaa kaasojaan kuvamukeilla, joihin hän valitsi heistä kaksi iloista ryhmäkuvaa: toisen aamun valmisteluista ja toisen juhlapaikalta.

”Mukit ovat hauska muisto ja uskon, että kaasoni osaavat arvostaa lahjaa. Tilasin myös itselleni muistoksi mukin upeasta päivästä, jonka sain aloittaa ihanien kaasojeni seurassa. Heillä oli todella tärkeä rooli koko päivän onnistumisen kannalta, enkä olisi voinut olla onnellisempi ja tyytyväisempi lopputulokseen.”

Omannäköiset häät kutsukorteista kiitoksiin

Lue lisää