
Tärkeät kuvat turvaan
Rikkoutuneen kovalevyn mukana voivat kadota niin vuosien muistot kuin työkin. Vaikka tiedostot on usein mahdollista pelastaa, kannattaa mieluummin ennaltaehkäistä niiden tuhoutuminen.
Kun Anna Forsten eräänä päivänä kytki ulkoisen kovalevynsä kiinni tietokoneeseen, yhdistäminen ei onnistunutkaan. Sen sijaan kovalevystä nousi palaneen käry. Rikkoutunut kovalevy vei mukanaan kaikki valokuvat useiden vuosien matkoilta ja ulkomailla asumisen ajalta. Siellä oli myös skannattuna lapsuuskuvia, joita ei enää ollut paperilla. Samoin kaikki hänen opinnäytetyöhönsä liittyvät tiedostot. Kuvia ja muita tiedostoja ei ollut tallessa missään muualla.
"Minulla ei ollut tuhoutuneita tiedostoja edes tietokoneella, koska olin ajatellut, että ulkoinen kovalevy on se turvallinen säilytyspaikka."
Forsten kääntyi ammattilaisten puoleen saadakseen kuvansa talteen. Hänellä kävi todella hyvä tuuri: tiedostojen palauttamiseen erikoistunut yritys Ahlberg Data sai pelastettua kovalevyn sisällön kokonaisuudessaan.
Kuvien tallentaminen: vähintään kahteen, mieluiten kolmeen paikkaan
Forstenin tapaus on Ahlberg Datan toimitusjohtaja Sam Sereniuksen mukaan tyypillinen. Vaikka suurin osa asiakkaista onkin yrityksiä, yksityisten asiakkaiden menettämät tiedostot ovat yleensä juuri valokuvia, ja ne ovat olleet tallennettuna ulkoiselle kovalevylle.
Suurimmassa osassa tapauksista tuhoutuneet kuvat ja muut tiedostot saadaan onneksi pelastettua joko kokonaan tai ainakin suurimmaksi osaksi. Ammattilaisten työ kuitenkin maksaa, ja järkevintä olisikin varautua etukäteen. Serenius suosittelee, että tärkeät tiedostot varmuuskopioitaisiin ja säilytettäisiin vähintään kahdessa, mielellään kolmessa eri paikassa.
Minne valokuvat sitten kannattaa laittaa turvaan? Hyvä yhdistelmä on esimerkiksi tietokone, ulkoinen kovalevy ja pilvipalvelin. Kovalevyjen hinnat ovat laskeneet, samoin pilvipalveluiden. Muutamalla eurolla kuussa voi saada jo todella paljon säilytystilaa kuvilleen. Pilvipalvelun kautta kuvia pääsee myös helposti katselemaan eri laitteilla. Paljon puhuttua hakkerointia on Sereniuksen mukaan turha pelätä – se kohdistuu yleensä suuryrityksiin eikä yksityishenkilöihin.
Anna Forstenin kovalevy rikkoutui todennäköisesti vääränlaisen johdon käyttämisestä. Kovalevy voi rikkoutua paljon helpomminkin: vaikka siitä, että se kaatuu kyljelleen. Myös kannettavan tietokoneen kovalevy on arka. Jos oikein huono tuuri käy, voi vain muutaman senttimetrin äkillinen liike tai pieni kolahdus rikkoa sen.
"Kannattaa olla skeptinen tekniikan suhteen", Serenius neuvoo.
Tärkeimmät ja rakkaimmat valokuvat kannattaa tietysti tallentaa myös paperille tai kansien väliin. Rakkaudella tehdyssä kuvakirjassa ja oikeissa, paperisissa kuvissa on tunnetta, joka ei ruudulta välity. Paperikuvat ja kirjat eivät myöskään mene rikki, vaikka ne putoaisivat lattialle, toisin kuin kovalevyt.

Kuvien varmuuskopiointi - kuin vakuutus tärkeille muistoille
Serenius harmittelee sitä, että niin moni säilyttää tiedostojaan useita vuosia vanhoilla kovalevyillä. Ne menevät rikki herkemmin, ja niiden rikkoutuessa taivaan tuuliin katoavat useiden vuosien muistot. Joskus muistojen lisäksi voi kadota myös vuosien työ. Serenius kertoo eräästä Ahlberg Datan asiakkaasta, yliopiston tutkijasta, jolla oli kolmen vuoden projekti loppusuoralla. Hänellä oli tutkimuksensa kaikki mittaustulokset yhdellä tavallisella kovalevyllä, joka meni rikki.
"Se nainen itki täällä toimistossa. Mutta kaikki saatiin pelastettua."
Kaikilla ei käy yhtä hyvä tuuri, siksi kannattaa ennaltaehkäistä tiedostojen tuhoutuminen. Anna Forsten viisastui vahingostaan ja säilyttää nykyään tiedostonsa sekä tietokoneella että uudella ulkoisella kovalevyllä. Osa on tallennettu myös pilvipalveluun. Hän tajusi, että digitaalisessa muodossa olevien tiedostojen tuhoutuminen voi olla todella pienestä kiinni.
"Digikuvien varmuuskopiointi on kuin vakuutus tärkeille muistoillesi."
Hiljattain hän myös kokosi menneitä reissujaan ja muita elämänsä tärkeitä hetkiä kuvakirjoiksi. Vaikka tietotekniikka pettäisi, kansien välissä rakkaat muistot pysyvät tallessa aina.
Miten sinä tallennat tärkeät muistosi – valokuviin vai kuvakirjaan?