• Nuori mies tietokoneen ääressä

    Opas valokuvaviidakon selvittämiseen

    Kun kuvat eivät ole järjestyksessä, voi niiden teettäminen olla hermoja raastavaa. Tämän sai kokea äitiään auttanut nuorimies.

    ”Hei, tilattaisiinko nyt se minun ja Hennan Kroatian-matkan kuvakirja?”

    Suostuin empimättä äitini pyyntöön, sillä olin aikaisemmin tilannut itselleni kuvakirjan ja todennut sen olleen varsin vaivaton prosessi.

    En tiedä mikä on vastakohta asioiden menemiselle kuin Strömsössä. Mikäli tietäisin, käyttäisin tässä kohtaa sitä termiä.

    Tilannetta voisi verrata siihen, jos lähtisit viidakkoon ilman juomapulloa, kompassia tai karttaa. Tällä kertaa viidakkona vain toimi valokuvakirjasto, joka oli levällään kuin kuuluisat Jokisen eväät.

    ”Tähän haluaisin sen kuvan, jossa olemme rannalla.”

    Selvä. Siispä rantakuva siihen. Missähän se on?

    Siitä se sitten alkoi. Ikuisuudelta tuntuva etsintä, jonka aikana tuli laskettua viisi kertaa rauhallisesti kymmeneen, tehtyä otsasuonen pullistelun maailmanennätys, kyseenalaistettua oman olemassa olonsa tarkoitus sekä vaivuttua epätoivoon ja ponnisteltua sieltä viimeisillä voimilla ylös. Yhden kuvan etsimiseen kului käsittämätön määrä aikaa ja energiaa.

    Kahlasimme yhdessä noin kymmenen eri kansiota läpi, jotta kuva löytyisi. Rantakuvia löytyi, mutta ei juuri sitä yhtä ihanaa, jossa ilta-aurinko laski kauniisti rantalomalaisten taakse luoden täydellisen maiseman.

    Kuvia oli hämmentävän monessa eri kansiossa tietokoneella. Osa kuvista oli edelleen puhelimessa. Sekä kameran rullalla että Hennan Whatsappilla lähettämissä kuvissa. Neula ja heinäsuopa -vertaus oli tilanteeseen osuva.

    Siinä kun selailimme kuvia läpi, avautui välillä näytölle kuvia talvirenkaista, ylioppilasjuhlista, naapurin koirasta, Dannyn keikalta ja niin edelleen. Jokaisella kuvalla oli toki oma nimensä, mutta IMG2018_280918_11345 ei varsinaisesti tehnyt havainnollistavaa eroa IMG2018_211018_18556 kanssa.

    Kun kuvaa ei tuntunut löytyvän, sai äitini hepulin.

    ”En kai ole vahingossa poistanut sitä kuvaa? Voi voi voi. Se oli niin täydellinen kuva. Sen on pakko löytyä!”

    Rauhoittelin lähes hyperventiloivaa äitiäni ja muistutin, että kuva saattaa olla automaattisesti tallentunut pilvipalveluun tai löytyä vielä Hennan puhelimesta, mikäli se on sillä kuvattu.

    Matkakuvakirja ja valokuvia

    Vartissa kävimme läpi noin 200 kuvaa, kymmenen kansiota, yhden lievän paniikkikohtauksen, monta keskivaikeaa hermojen menettämistä, päivittelyä siitä, miten talvirenkaiden vaihto on taas jäänyt viime tippaan sekä monta uudelleen kerrottua tarinaa Kroatiasta. Kuvaa ei vain vieläkään löytynyt.

    Kuten vanhan kansan sanonta kuuluu: yhdestoista kansio toden sanoo. Vihdoin haluttu kuva löytyi!

    Hyvää kannatti odottaa. Kuvassa kaksi elämästä nauttivaa ystävää ja takana upea Välimeri. Asettelimme kuvan kuvakirjaan ja keksimme yhdessä hauskan kuvatekstin. Olipa se seikkailu!

    ”Ja seuraavaksi sitten kuva meistä siinä yhdessä ihanassa rantaravintolassa!”

    Ja taas mentiin…

    Mieli lepää, kun kuvat ovat järjestyksessä

    Kuvakirja saatiin kuin saatiinkin lopulta valmiiksi ja hienohan siitä tuli. Jatkossa vastaavanlaisten prosessien sujuvoittamiseksi loin äidilleni ohjelistan kuvien järjestämiseen. Koska en usko olevani asian kanssa yksin, jaan ohjeet kaikkien nähtäväksi.

    1. Ota aikaa

    Kuvia tulee nykyään otettua niin paljon, että niiden järjestäminen vaatii aikaa. Siihen varattu aika kannattaa kuitenkin säännöstellä tasaisesti, eikä hoitaa asiaa kerralla vasta sitten, kun on pakko. Tasaisesti käytetty aika kuvien organisointiin ei tunnu vaivalloiselta ja ennaltaehkäisee kuvien katoamista.

    2. Kaikki kuvat samaan paikkaan

    Ylläkuvatussa tarinassa suurimpana ongelmana oli juuri kuvien levittäytyminen moneen eri paikkaan. Kuvia voi olla kamerassa, puhelimessa, kaverin puhelimessa, sähköpostissa ja niin edelleen. Oli kyseessä sitten etelänmatka tai rippijuhlat, kannattaa samankaltaiset kuvat kerätä tietokoneelle yhteen ryppääseen omaan kansioonsa ja nimetä kansio tunnistettavasti.

    Kuvien nimeäminen

    3. Nimeä kuvat paremmin

    Nimeä kaikki samassa paikassa tai tilaisuudessa otetut kuvat kerralla. Valitse kuvat pitäen CTRL-näppäintä alhaalla. Napsauta sen jälkeen hiiren kakkospainiketta ja valitse Nimeä uudelleen. Kirjoita kuvaryhmälle nimi esimerkiksi Kroatia 2018, jolloin jokaiselle kuvalle tulee uusi nimi Kroatia 2018 (1), Kroatia 2018 (2) ja niin edelleen. Mikäli et löydä kansiota, jossa kuvat ovat, voit etsiä kuvat Resurssienhallinnan hakukentän avulla. Kirjoittamalla hakukenttään esimerkiksi Kroatia, löydät helposti juuri Kroatiassa otettujen kuvien luo.

    4. Ota varmuuskopiot

    Kun tärkeä kuva katoaa esimerkiksi kovalevyn tai puhelimen tuhouduttua, tulee parku. Sinne se nyt meni. Paitsi eipä mennytkään, jos sinulla on varmuuskopiointi hallussa! Kuvat kannattaa aina varmuuskopioida pilvipalveluun (esimerkiksi Google Drive, iPhoto, OneDrive) tai ulkoiselle kovalevylle. Säästyt kyyneliltä.

    5. Tee oma kansio teetettäville kuville

    Mikäli haluat teettää kuvia tai esimerkiksi kuvakirjan, kannattaa niillekin kuville luoda oma kansionsa. Karsimalla kuvista vain halutut kuvat teetettäväksi, vältyt itse tekovaiheessa ylimääräiseltä etsimistyöltä.

    Näillä eväin, hedelmällistä ja hyvin organisoitua kuvienhallintaa äideille, isille, pojille ja tyttärille!

    Kirjoittaja on valokuvaviidakosta selvinnyt, kaikesta huolimatta äitiään maailman parhaana pitävä nuorimies.

    Lue lisää