• Anna luontokuvan rauhoittaa – jo lyhytkin luontokuvan katselu kohottaa mielialaa

    Anna luontokuvan rauhoittaa – jo lyhytkin luontokuvan katselu kohottaa mielialaa

    Luonto tekee meille hyvää. Stressin keskellä levotonta mieltä rauhoittaa luonnossa kulkeminen, ympäristön tutkiminen ja kauneuden ihasteleminen. Luonnossa otettujen valokuvien parissa kannattaa viettää aikaa myöhemminkin, sillä jo pelkkä luontokuvien katselu rauhoittaa meitä.

    Mikä on oma lempipaikkasi luonnossa? Vaikeiden aikojen ja synkkien uutisten keskellä mieli kaipaa rauhaa ja lepoa. Yksi konkreettinen keino helpottaa omaa oloa on lähteä ulos luontoon. Onneksi meillä suomalaisilla on valtavasti kaunista luontoa ympärillämme! Lyhytkin piipahdus omalle mielipaikalle veden äärelle, metsään, mökille, kuntopolulle, niitylle tai puistoon voimaannuttaa.

    Tutkimusten mukaan luonnossa oleskelu vähentää lihasjännitystä, alentaa verenpainetta ja hidastaa sydämen sykettä. Luonnolla on meihin yhtä aikaa rentouttava ja virkistävä vaikutus. Siksi luontoa on hyvä olla myös kotona! Huonekasvien lisäksi voit antaa myös rakkaan maiseman elvyttää mieltäsi luontokuvasta tehdyn taulun tai julisteen muodossa.

    Kuvausretki luontoon on täynnä voimaannuttavia mindfulness-hetkiä

    Kuvausretki luontoon on täynnä voimaannuttavia mindfulness-hetkiä

    Yksin tai läheisten kanssa luonnossa liikkuminen muuttuu kuin itsestään valokuvausretkeksi, kun ainakin kännykkä on aina mukana. Valokuvaaminen antaa mielen keskittyä kauneuteen ja läsnä olevaan hetkeen, se maadoittaa ja rentouttaa. Se on mindfulnessia parhaimmillaan! Levolliset hetket tallentuvat kuviin ja voit palata niiden äärelle myöhemminkin ja näyttää läheisillesi. Oikein onnistuneeseen kuvaan voit liittää lempiajatelmasi tai voimalauseesi ja tehdä siitä mieltä tyynnyttävän canvas-taulun kotiisi.

    Luonto rauhoittaa työpäivän aikana – livenä tai kuvana

    Jos mahdollista, ota tavaksi happihyppely työpäivän aikana. Oletko jo kokeillut työkavereitten kanssa kävelypalaveria lähiluonnossa?

    Aina ei ulkoilu ole mahdollista. Uskotko, että saadakseen iloa luonnosta ei välttämättä tarvitse edes lähteä ulos? Kun katselet luontokuvaa, niin jo se rauhoittaa ja rentouttaa. Tutkimusten mukaan luontokuvat koettiin elvyttävinä, rauhoittavina ja rentouttavina. Niin suuri on kuvan voima, että pelkkä luontokuvien katselu auttaa vähentämään stressiä.

    Luo oma voimataulu luontokuvasta

    Luo oma voimataulu luontokuvasta

    Oman hyvinvoinnin lisäämiseksi ja mielen rauhoittamiseksi kannattaa ympäröidä itsensä luontokuvilla – mieluiten itse omasta lempipaikasta otetuilla. Näin pääset silmänräpäyksessä palaamaan hyvään hetkeen, seesteiseen tunnelmaan, läheistesi seuraan.

    Laita taulu tai luontokuvajuliste paikkaan, jossa näet sen helposti, kun mieli kaipaa rauhoittumista. Luontotaulu sopii makuuhuoneeseen somen selaamisen seuraksi tai olohuoneeseen tyynnyttämään uutisten katselua. Töitä tehdessä voi luontotaulu työhuoneen, etätyöpisteen tai työpaikan kahvihuoneen seinällä rauhoittaa ja helpottaa keskittymistä.

    Ripustusvalmis canvas-taulu tuo luonnon kotiin

    Teetä mielipaikassasi otetusta valokuvasta canvas-taulu ja nauti päivittäin kuvan hyväätekevistä vaikutuksista. Persoonallisuus syntyy itse ottamastasi kuvasta, sen taiasta ja merkityksestä sinulle. Kaunis ja rauhoittava luontokuvasi painetaan korkeatasoiselle taidekankaalle, joten ifolorin canvas-taulu toistaa kuvasi värit ja yksityiskohdat juuri sellaisina, kuin olet ne valokuvannutkin.

    Luontokuvasta tehty tarrajuliste on helppo laittaa minne vaan

    Luontokuvasta tehty tarrajuliste on helppo laittaa minne vaan

    Todella helppo ja vaivaton tapa tuoda luontoa kotiin tai toimistoon on teettää luontokuvasta tarrajuliste. Sen voi kiinnittää ilman työkaluja lähes mille tahansa seinäpinnalle – tai vaikka jääkaapin tai keittiökaappien oveen tai kylppärin kaakeleihin. Luontokuvajuliste ei jätä jälkiä seinään ja voit vaihtaa sen paikkaa helposti tai tilata uuden voimakuvan vuodenajan vaihtuessa. Kokoja on erilaisia, pienin 20 x 30 cm ja isoin 75 x 100 cm. 

    Runo tai voimalause lisäävät luontotaulun merkityksellisyyttä

    Runo tai voimalause lisäävät luontotaulun merkityksellisyyttä

    Sanoilla voit vielä vahvistaa luontotaulun merkityksellisyyttä. Ajatelmat, runot ja lauseet rauhoittavat ja antavat voimaa aina, kun katseesi osuu itse suunnittelemaasi tauluun. Kun luot luontokuvatauluja tai tarrajulisteita ifolorin Designer-ohjelmalla, voi helposti liittää tauluun mukaan myös haluamasi tekstin. Valitse oma lauseesi tai kurkkaa muutama ajatelma inspiraatioksi.

    Artikkelissa käytettyjä lähteitä: 

    • YLE: Luonto on tehokas stressin purkaja, jopa toimistossa
    • Työterveyslaitos: Luontokuvien katselu rauhoittaa mieltä
    • Pirjo Meuronen, Minna Penttinen: Luontokuva hyvinvoinnin lähteenä. Opinnäytetyö, Saimaan ammattikorkeakoulu

    Lue lisää