
Arto ja Mari kokosivat kotinäyttelyn lentokoneesta napatuista maisemakuvista
Arto Kuusela ja Mari Jerkku järjestävät ystävilleen valokuvailtoja. Tällä kertaa he kutsuivat kaverinsa koolle katsomaan parvekkeen seinille pystytettyä Ikkunapaikka-näyttelyä.
Pienen pieniä rakennuksia limittäin, lomittain ja vieri vieressä. Mutkittelevia jokia ja pala hennon punaista taivasta. Espoolainen Arto Kuusela on kuvannut lentokoneen ikkunapaikalta maisemakuvia vuodesta 2004 lähtien.
”Kuvaaminen lentokoneen sisältä alkoi spontaanisti, ja lopulta siitä tuli harrastus. Kuvia on kertynyt jo älytön määrä, ainakin kaksi tuhatta. Tähän Ikkunapaikka-näyttelyyn kokosin niistä parhaimmiston”, Arto kertoo.
Lentokoneen ikkunapaikoilta napatut maisemakuvat on ripustettu upeaksi kollaasiksi Arton ja hänen puolisonsa Mari Jerkun kodin parvekkeen seinille Espoon Leppävaarassa.
”En ole koskaan kuullut, että kukaan muu harrastaisi tällaista kuvausta. Kun lähdemme matkalle, katsomme tarkkaan lentokoneen tyypin ja varaamme parhaat paikat, josta saa hyvin kuvattua ”, Mari kertoo.

Ystäväreissuista syntyy myös kuvakirjoja
Ifolorin teettämän tutkimuksen mukaan noin 70 prosenttia suomalaisista haluaa tallentaa kuvia palatakseen niihin myöhemmin. Lähes kolmasosa vastaajista haluaa ilahduttaa kuvillaan myös ystäviään.
Mari ja Arto järjestävät kavereilleen kuvailtoja muutaman kerran vuodessa. Silloin kodin yläkerrassa sijaitsevan kirjastohuoneen isolle kankaalle heijastetaan yhteisiltä lomamatkoilta napattuja otoksia.
Pariskunta tekee seitsemisen lomamatkaa vuodessa, pääosin Euroopassa. Yksi lempikohteista on Saksa, jonka idyllisiä kaupunkeja Mari ja Arto ovat kiertäneet kaksin ja useiden ystäväpariensa kanssa.
”Jos matkalla on mukana ystäväpariskunta, teetämme kuvista useimmiten kuvakirjan. Se on mukava muisto yhteisistä hetkistä. Kuvakirjoja on hyllyssämme varmasti ainakin kymmenisen kappaletta”, Arto kertoo.
Valokuvaus on yhteinen harrastus
Tällä kertaa lähes kolmekymmentä ystävää on tulossa juhlistamaan uuden vuoden alkua ja ihastelemaan samalla Ikkunapaikka-näyttelyn kuvia. Kaksikerroksisen kodin lasitetulla parvekkeella roikkuu kaikkiaan kahdeksantoista 40 x 60 sentin kokoista ifolorin alumiinitaulua. Näyttelyn jälkeen kuvat jäävät paikalleen koristamaan parvekkeen seiniä.
Yksi näyttelyn kuvista on Suomesta. Arto otti sen kotikaupunginosansa Leppävaaran yläpuolelta. Kuvassa näkyy myös parin kotitalo.

Kuvaaminen on pariskunnan yhteinen harrastus – ja rakas sellainen.
”Me myös käsittelemme kuvat yhdessä kodin kirjaston sohvalla. Muutaman kerran vuodessa käymme yhdessä valokuvauskurssilla”, Mari kertoo.
Lomamatkoilla järjestelmäkamerat kulkevat laukussa mukana, kun pariskunta kiertää kaupungin nähtävyyksiä, sivukujia ja toreja.
”Valokuvausta harrastava ihminen näkee enemmän, koska kiinnittää huomiota ympäristön väreihin ja väriyhdistelmiin. Sanotaan, että maailma on erilainen vakioveikkaajan silmin, mutta uskon, ettei kukaan näe niin paljon kuin valokuvaaja”, Mari sanoo.
Matkoilla Arto ja Mari saattavat pysähtyä puoleksi tunniksi vain ottamaan kuvia. Välillä he ”väijyvät” myös toisiaan.
”Eräällä Intian-reissulla kyykin takakujalla kuvaamassa. Artolla on kuva, jossa minua lähestyy kolme vesipuhvelia. Hän otti tilanteesta kuvan, mutta ei varoittanut minua eläimistä. Silloin oli parisuhdekriisi lähellä”, Mari kertoo nauraen.
Ikkunapaikka-projekti jatkuu
Ovikello soi, ja ensimmäiset vieraat saapuvat. Pirjo ja Hannu Viitanen ovat tuttuja myös Marin ja Arton olohuoneen hyllyissä olevista kuvakirjoista. Ystäväpariskunnat ovat reissanneet vuosien aikana yhdessä lukuisia kertoja, muun muassa Saksan pääkaupungissa Berliinissä ja Ranskan Normandiassa.

Mari johdattelee ystäväparin parvekkeen sohvaryhmälle. On aika nostaa malja ja katsella Ikkunapaikka-näyttelyn kuvat. Pian ovikello soi jälleen.
Arto kertoo, että aikoo jatkaa lentokonemaisemien projektiaan myös näyttelyn jälkeen.
”Seinätila tosin meinaa loppua kesken!”
Ifolor teetti kuvaamista koskevan tutkimuksen ”Kuluttajaselvitys suhteesta kuviin ja kuvaamiseen 2018” Kantar TNS:llä. Tutkimus toteutettiin huhtikuussa 2018, ja siihen osallistui yhteensä 1053 iältään 15–79-vuotiasta suomalaista.
Lue lisää ifolorin alumiinitauluista täältä.
Oletko intohimoinen valokuvaaja? Etsimme haastateltavia inspiraatiojuttuihimme.
Jos olet innokas valokuvaaja, niin mitä kuvaat? Oletko järjestänyt ystävillesi kuva-iltoja, kuvausretkiä tai muita valokuviin liittyviä tilaisuuksia? Koristaako seiniäsi kuva tai kuvakokoelma, jonka tarinan haluaisit kertoa meille?