
Ifolorilaisten joululahjavinkit: kalenteri seinälle taiteeksi ja kuvakirja perheen ilon hetkistä
Kaksi pitkän linjan ifolorilaista kertoo omat jouluideansa, joilla he ilahduttavat läheisiään. Tarja valmistaa vuoden huippukuvista kalentereita, jotka ovat kuin vaihtuva taidenäyttely kodin seinällä. Kari tekee kuvakirjoja, jotka kertovat tärkeistä perhetapahtumista. ”Kuvakirjan tekijä on oman elämänsä kustantaja.”
Joulumieli leviää Ifolorin kuvatuotantopuolella Keravalla, kun joulukorttien, kalentereiden ja kuvakirjojen tekeminen kiihtyy vuoden loppua kohti.
Ifolorin kuvatuotteet ovat tehtaamme työntekijöille itselleenkin tärkeitä lahjaideoita. Kari Moskari valmistaa työssään kuvakirjoja ja tekee niitä myös omista kuvistaan sekä lahjoiksi että omaksi ilokseen. Aiheina ovat muun muassa lomamatkat ja perhejuhlat.
”Kuvakirjan tekijä on oman elämänsä kustantaja”, Kari kiteyttää.
Ifolorilaisena Kari on pitkän linjan miehiä: uramittariin on kertynyt jo 23 vuotta.
”Olen tehnyt töitä vuosien mittaan varmaan kaikilla sadalla koneellamme. Juuri nyt leikkaan kuvakirjan sivuja. Ehkä joku onnellinen saa sen joululahjaksi.”
Hänellä kuvakirjojen tekoon on myös käsinkosketeltava syy.
”Kuvakirjoissa kuvat pysyvät tallessa. Kirjoja on myös helppo näyttää vieraille – kukapa kuvia jaksaisi aina tietokoneen tai puhelimen syövereistä kaivella.”

Urheilijan sponsoreille kiitoskortti
Kari tekee itselleen tärkeistä valokuvista myös kortteja. Urheilijapiireissä hän on esitellyt idean, jota voisi käyttää laajemminkin.
”Teimme juoksijatyttäreni sponsoreille kuvalliset kiitoskortit, joihin painettiin hänen kauden ennätyksensä.”
Kari on aktiivinen kuntoilija ja kuuluu työporukan kilometrikisaan. Se on leikkimielinen yritysten ja yhteisöjen välinen kilpailu, jossa lasketaan yhteen kaikkien osallistujien kuntoilukilometrit.
”Poljen työmatkat Vantaan Hakunilasta Keravalle, mikä tekee suuntaansa 16,5 kilometriä.”
Tänä vuonna kilometrejä on Karille kertynyt 300, mitä hän itse pitää vaisuna suorituksena. Ainakin jos vertaa yhteen työkaveriin, joka on polkenut pyörällään samassa ajassa kymmenkertaisen matkan.
Omista kuvista persoonalliset kortit
Keravalla lakkauskoneen vieressä valmiiden joulukorttien pinot kasvavat nyt vauhdilla. Tällä koneella työtä tekee Tarja Kaunismäki, joka on vuosien saatossa nähnyt suomalaisten valokuvaustaitojen kehittymisen ja kuvauskohteiden moninaistumisen.
”Aiemmin joulutervehdysten kuvaa varten moni puki perheen pienimmät tonttulakkeihin, mutta nykyään ihmiset valitsevat korttikuviinsa myös rakkaita lemmikkejä tai kauniita maisemakuvia lomamatkoiltaan.”
Joulukortteja suomalaiset lähettävät edelleen miljoonia. Kolme neljästä suomalaisesta muistaa läheisiään joulukorteilla, ja Tarjakin on yksi heistä.
”Takuuvarma jouluidea on painattaa kortit omista valokuvista. Se on kaikkein persoonallisinta.”
Tarja suosii korttitervehdyksissä itselleen merkityksellisiä vuoden kohokohtia. Kuvamuistot tuovat hänen mielestään kotiin iloa ylipäätään, esimerkiksi maisemallisina sisustustauluina.

Panoraamaa vuosikalenteriin
Nyt Tarja suunnittelee tekevänsä upeimmista luonto-otoksistaan myös vuosikalenterin, sillä siten saa kodin seinälle vaihtuvan taidenäyttelyn ja persoonallisen sisutuselementin.
”Kalenterin voi painattaa myös panoraamakuvista, jolloin upeat ruskamaisemat tai vesiputoukset pääsevät parhaiten oikeuksiinsa. Kerran kuussa vaihtuvaan taulunäkymään ei kyllästy.”
Myös Tarja on pitkän linjan ifolorilainen: hän tuli omien sanojensa mukaan töihin ”käymään”, mutta nyt rupeama Keravalla on venynyt jo kahdeksaksi vuodeksi. Hän on myös työntekijöiden pääluottamusmies.
”Täällä on niin mukava ilmapiiri, että töihin on aina kiva tulla.”