
Perhe on joulun ylivoimaisesti suosituin kuvauskohde
Joulun henki ja ihmisten ilo. Perhe ja suku ovat suomalaisten suosikkikohde joulukuvissa. Tämän vahvistavat myös jouluarvontaamme osallistuneiden kommentit.
”Minulle on tärkeää ikuistaa muistoja: joulun henkeä, ihmisiä ja koristeita. Perhe ja suku ovat kuvissa aina läsnä. Tärkein joulukuvani on otettu mummini kanssa keittiön penkillä, luminen maisema taustalla. Joulufiilis alkaa, kun yöjuna lähtee kohti Lappia”, perustelee jouluarvontaamme osallistunut kysymyksiin, miksi haluaa valokuvata juuri jouluna ja mikä on elämän varrelta tärkein oma joulukuva.
Vuonna 2018 teettämämme tutkimuksen mukaan lähes 40 prosenttia suomalaisista kuvaa jouluna ennen kaikkea läheisiään: perhettä ja muuta sukuaan.
”Tärkein joulumuistoni on nuoruusvuosiltani, kun sain ensimmäisen oman järjestelmäkameran. Silloin kuvasin paljon ja tekemäni kollaasi perheenjäsenistä on yhä tallessa”, kertoo yksi arvontaamme osallistuneista.
Joulun viettäjät haluavat nähdä erityisesti juhlan tuoman ilon läheistensä kasvoilla, ja myös tallentaa sen kuviin. Moni jouluarvontamme osallistujista kertoo, että haluaa ikuistaa varsinkin lasten riemun, jotta kuviin voi palata myöhemmin vuosien varrella.

”Lapset ovat tärkein kuvauskohteeni niin jouluisin kuin muutenkin. He ovat elämämme keskipiste ja kasvavat niin nopeasti, että on tärkeää tallentaa heidän elämäänsä kuvina ja videoina. Myöhemmin on sitten mukava selata ja muistella. Alle kouluikäiset lapsemme tykkäävät jo nyt kovasti katsella kuvia ja videoita elämänsä varrelta”, kuuluu yksi perusteluista.
Tutkimuksemme mukaan erityisesti lapsia jouluna kuvaa noin 30 prosenttia suomalaisista. Saman verran suosiota kuvauskohteena kerää kauniisti koristeltu joulukuusi.
Suomalaisten mieluisimmat aiheet joulukuvissa:
1. Perhe/suku
2. Joulukuusi
3. Lapset
4. Luonto
5. Joulupöytä
6. Lemmikkieläin
7. Jouluvalot
8. Joulukukat
9. Joulukoristeet
10. Joulupukki
Ifolor teetti perhejuhlien suunnittelua sekä kuvaamista koskevan tutkimuksen ”Kuluttajaselvitys suhteesta kuviin ja kuvaamiseen 2018” Kantar TNS:llä. Tutkimus toteutettiin keväällä 2018, ja siihen osallistui yhteensä 1053 15–79-vuotiasta suomalaista.
Arvonnassa 100 euron ifolor-lahjakortin voitti Erja Uusisalmi. Onnittelut voittajalle!