Muistot talteen skräppäämällä
Vieraskynä – Ruuhkavuodet / Karoliina K.
Lapsuudessani isovanhempani kokosivat valokuvat kansioihin. Vaikka isovanhempani eivät enää ole täällä, nuo kansiot ovat. Kansiot sijaitsevat edelleen isäni lapsuudenkodissa, joka nykyisin on kesämökkikäytössä. Joka kerta siellä vieraillessani varastan hetken itselleni, kaivan kansiot esille ja uppoudun niiden maailmaan. Kuvat toimivat henkilökohtaisena aikamatkana menneisyyteen ja kertovat omaa tarinaansa siitä, keitä isovanhempani olivat. Ja kuka minä olen.
Omat kuvani sijaitsevat bittitiedostoissa puhelimessani. Ei niitä sieltä kukaan tule selailemaan, en edes minä itse. Kuviin ei myöskään tule keskityttyä samalla tavalla kuin kansioiden kuviin. Se Jokin puuttuu, kun puhelimen näyttöä vain pyyhkäisee sormellaan eteenpäin. Siitä ei saa sitä samaa tunnetta kuin kirjan sivuja käännellessä.
Selaillessani isovanhempieni kuvamuistoja tein päätöksen. Päätin aloittaa projektin ja siirtää ne kaikista tärkeimmät kuvat puhelimestani kuvakirjaan. Halusin kuitenkin toteuttaa kirjan omalla, persoonallisella tavallani ja valitsin perinteisen kuvakirjan sijaan skräppäyksen.
Skräppäys on lainasana englanninkielisestä scrapbooking-sanasta ja tarkoittaa askartelumuotoa, jossa esimerkiksi albumin sivuilla kerätään koristeita ja kuvia. Tekniikka ja tyyli on vapaa ja mielikuvitusta saa käyttää. Ideana on tallentaa omia muistoja kauniiseen kirjaan ja ydinajatuksena voi käyttää valokuvia.
Itse latasin ifolorin sovelluksen puhelimeeni ja sitä kautta sain todella helposti ladattua itselleni tärkeimmät kuvamuistot tuotantoon. Halusin omalla kirjallani kunnioittaa isovanhempieni valokuvakansiota ja valitsin kuvamuodoksi retrokuvat, jotka muistuttavat menneiden aikojen Polaroid-kuvia.
Ifolorin Android-sovelluksella, web-editorilla ja tietokoneelle ladattavalla Designer-ohjelmalla voi muokata retrokuvan sävyä. Myös monilla ilmaisilla puhelinsovelluksilla kuvien tyyliä saa muokattua vielä niin, että kuvat näyttävätkin vähän vanhemmilta.
Kuvien lisäksi halusin täyttää kansioni helposti liimattavilla tarroilla. Erilaisia tarroja saa toki ostettua ihan lähikaupan askarteluosastolta, mutta niiden lisäksi tilasin tarroja ihan omilla kuvillani. Ne järjestyivät myös ifolorin sovelluksen kautta.
Valitettavasti isovanhempani eivät täyttäneet valokuva-albumiensa sivuilla tekstiä, joten aikamatkoja tehdessäni voin vain arvailla, ketä kuvat esittävät ja missä ne on otettu. Skräppäyksessä onkin se etu, että voin ihan omalla käsialallani kirjoitella sivuille tarinoita kuvista ja samalla pitää päiväkirjaa.
Nyt voin käpertyä sohvan nurkkaan, varastaa hetken omaa aikaa ja muistella niitä hetkiä, jotka koin perheeni kanssa vaikkapa kesällä 2019 Kreikassa, kun sai vielä matkustaa. Tai vuotta 2020, jonka vietimme enemmän aikaa yhdessä kotona kuin koskaan ennen. Se etu on tässä kännyköiden aikakaudessa: Myös näistä arkisista hetkistä tulee helpommin otettua kuvia muistoksi toisin kuin isovanhempani, joiden kuvat olivat lähinnä kastajaisista, häistä tai hautajaisista ja satunnaisista matkoista.
Toivottavasti kirjani säästyy elämän tuulissa niin, että tulevat lapsenlapsenikin voivat jonain päivänä varastaa omaa aikaa ja lähteä kirjani sivujen avulla aikamatkalle menneisyyteen. Tutustumaan siihen, kuka minä olin ja keitä he itse ovat.