5 vinkkiä kuvien järjestämiseen

Kuvakaaos haltuun! 5 vinkkiä kuvien järjestämiseen

Tuntuuko tutulta: Puhelin on pullollaan kuvia ja pilvipalvelusta tulee viestiä, että kohta ilmaistila loppuu valtavan kuvamäärän vuoksi. Tietokoneellakin on kuvia läjäpäin. Jotain kuvakaaokselle pitäisi tehdä, mutta miten päästä alkuun?

Aiheuttaako sinullekin epätoivoa se valtava määrä valokuvia, jotka pitäisi jossain välissä ehtiä järjestää? Et ole yksin. Asia ahdistaa meitä muitakin, ilmeni ifolorin jo taannoin tekemästä tutkimuksesta. Sen mukaan 91 % vastaajista kertoi pitävänsä tärkeänä, että kuvat ovat järjestyksessä, mutta vain 49 % piti itseään hyvänä kuvien järjestäjänä. Jonakin päivänä kuvansa suunnitteli järjestävänsä 78 % vastaajista. Päätä, että se ”joku päivä” on tänään ja katso käytännön vinkkejä, mistä aloittaa kuvien järjestäminen.

1. Järjestä kuvia ajan kanssa ja sopiva määrä kerrallaan

Kuvien järjestämisessä pätee sama sääntö kuin elefantin syömisessä eli pala kerrallaan. Tärkeintä on päästä hommassa alkuun ja tehdä sitä mahdollisimman säännöllisesti. Arjessa löytyy aina pieni tai pitempikin hetki ottaa kuvakaaos haltuun. Jos mahdollista, luo rutiini järjestää kuvia aina tiettyyn aikaan, vaikka puoli tuntia sunnuntai-iltaisin tai 10 min joka päivä iltauutisten jälkeen. Pitkässä kauppajonossakin voi somen selailun sijaan poistaa ja siirtää kuvia oikeisiin kansioihin.

2. Poista ylimääräiset, turhat ja epäonnistuneet kuvat

Käsi sydämelle: Tarvitsetko todella viisi kuvaa synttärisankarista leikkaamassa kakkua? Valitse paras otos ja poista muut. Kaikki epätarkat, kehnosti rajatut, yli- ja alivalottuneet ja muuten epäonnistuneet kuvat on syytä poistaa kuluttamasta puhelimen ja pilvipalvelun tallennustilaa. Mitä vähemmän kuvia, sitä helpompaa on kuvakaaoksen hallinta. Vinkki: Aloita vanhemmista kuvista, jolloin tilanteen tunnelataus on pienentynyt ja voit rohkeammalla kädellä poistaa kuvia.

3. Siirrä kuvat kansioihin ja säilytä samassa paikassa

Järjestyksen säilyttämiseksi kuvat on hyvä nimetä ja säilyttää samassa paikassa. Pilvipalveluun (Google Drive tai iCloud) kuvat siirtyvät puhelimesta yleensä saman tien, ja siellä ne kannattaa jaotella aiheen mukaan albumeihin. Nimeämisessä tarkkuus on hyväksi, sillä albumi ”Kesä 2023” voi pitää sisällään mitä tahansa, kun taas tarkempi nimi ”Kesäretki Savonlinnaan 2023” auttaa löytämään kuvat helpommin. Samasta aiheesta eri vuosina otetut kuvat kannattaa myös sijoittaa samaan kansioon, kuten ”Viiru-kissa” tai ”Mökin remontointi”. Kuvakirjankin tekeminen käy nopsasti, kun kuvat löytyvät nimetystä kansiosta.

Tallenna kuvat pilvipalveluun

4. Ota varmuuskopiot rakkaista kuvistasi

Kun kuvaat puhelimella, laita varmuuskopiointi päälle. Silloin kuvasi tallentuvat automaattisesti Google- tai iCloud-tilillesi. Näet ottamasi kuvat kaikilla muillakin laitteilla, kuten tietokoneella, kun kirjaudut omalle tilillesi. Näet myös tekemäsi muutokset. Pilveen tallennus on ilmaista tiettyyn määrään asti, joten jo senkin takia on hyvä laittaa kuvat järjestykseen ja poistaa ylimääräiset. Lue lisää: Näin siirrät kuvat pilveen talteen

5. Teetä kuvamuistoista mukeja, kalentereita, kuvakirjoja, tauluja…

Kuinka usein selaat digikuviasi? Otatko runsaasti kuvia, mutta siellä ne vain viruvat unohdettuina puhelimessa tai koneella? Parhaista kuvista kannattaa ottaa kaikki ilo irti ja teettää niistä vaikka paperikuvia ja joulukortteja. Upeaa matkaa tai juhlapäivää on kiva fiilistellä, kun kuvat ja tarinat on koottu kuvakirjaksi. Omista kuvista saa vaikka mitä kivaa: kalenteri isovanhemmille, tarrajuliste lastenhuoneeseen, t-paita rakkaalle, hauska kuvamuki työpaikalle, canvas-taulu piristämään sisustusta.

Vinkki vitonen: Kun seuraavan kerran selaat ja järjestät kuviasi, mieti mitä kivoja tavaroita ja lahjoja voisit niistä teettää!

Alumiinitaulut

Lue lisää