Kysely: Kuvakaaos vaivaa suomalaisia jopa ahdistukseen saakka

Kysely: Kuvakaaos vaivaa suomalaisia jopa ahdistukseen saakka

Ihmiset valokuvaavat yhä enemmän, mutta eivät osaa, ehdi tai viitsi pitää kuviaan järjestyksessä. Osaa suomalaisista kuvakaaos jopa ahdistaa, paljasti Ifolorin tekemä nettikysely.

Valokuvia kännykässä. Valokuvia tietokoneen kansioissa. Valokuvia ulkoisella kovalevyllä. Valokuvia pilvessä. Valokuvia albumeissa.

Kuvaamisen jatkuva kasvu on ajanut monet suomalaiset kodit kuvakaaokseen. Ifolorin toukokuussa tekemän nettikyselyn 661 vastaajasta peräti 91 prosenttia kertoi pitävänsä tärkeänä, että kuvat ovat järjestyksessä, mutta vain 49 prosenttia piti itseään hyvänä kuvien järjestäjänä. Jonakin päivänä kuvansa suunnitteli järjestävänsä 78 prosenttia vastaajista.

”Saimme idean kyselyyn, kun asiakaspalveluumme alkoi tulla yhä enemmän kysymyksiä kuvien järjestämisestä. Emme kuitenkaan osanneet odottaa, millainen ilmiö näiden yhteydenottojen takana piilikään. Käsitteet kuvakaaos ja kuva-ahdistus tulivat meille suomalaisen valokuvan ammattilaisillekin tutuiksi vasta tämän kyselyn myötä”, Ifolorin markkinointipäällikkö Päivi Pietarinen kertoo.

Kyselyn aikaansaama palautevyöry paljasti, että ilmiössä on kyse paljon muustakin kuin kuvien järjestämisestä.

”Vastauksissaan ihmiset puhuivat elämänhallinnasta ylipäätään. Kun kaikkea on paljon, meidän täytyy oppia tekemään valintoja ja pystyä luopumaan monista asioista.”

Kyselyssä selvisi myös toinen Instagram-aikakaudella yllättävä seikka: kuvat ovat suomalaisille edelleen hyvin yksityistä aluetta. Vaikka esittelemme sosiaalisessa mediassa auliisti kuvia itsestämme, niiden karsinnan ja järjestämisen haluamme tehdä yksin tai vain lähimpien ihmisten seurassa.

”Tähän hommaan valtaosa vastaajista kelpuutti vain puolison, läheiset ystävät, lapset ja lapsenlapset. Mieluisimmaksi tavaksi säilyttää ja nauttia kuvista nousivat kuvakirjat”, Päivi Pietarinen kertoo.

Suomen suurimpana kuvavalmistajana Ifolor haluaa tarjota ratkaisuja kuvakaaoksen selättämiseen. Yrityksen vastanimitetyt Kuvamentorit alkavat antaa sekä neuvoja että vinkkejä kuvien järjestämiseen ja kuvatuotteiden tekemiseen.

”Lähdemme kollegani Emil Lundbergin ja asiakkaidemme kanssa kuvamatkalle. Suomalaiset hahmottavat omaa elämäntarinaansa yhä enemmän kuvien kautta. Me haluamme auttaa ihmisiä tekemään sen paremmin ja nauttimaan kuvistaan – siis omasta elämästään.”

 

Lisätietoja:

Ifolor, markkinointipäällikkö Päivi Pietarinen
040 823 9226
paivi.pietarinen@ifolor.fi

Kuvakaaos-kyselyn tulokset

Ifolor teki toukokuussa 2019 kuvien järjestämistä koskevan nettikyselyn, johon osallistui yhteensä 661 ihmistä.

• 91 prosenttia vastaajista pitää tärkeänä, että kuvat ovat järjestyksessä (41% pitää erittäin tärkeänä)
• 49 prosenttia vastaajista pitää itseään hyvänä kuvien järjestäjänä
• 78 prosenttia vastaajista suunnittelee järjestävänsä kuvansa jonakin päivänä

Ifolor on Suomen markkinajohtaja kuvatuotteiden valmistuksessa. Yritys tunnetaan korkealaatuisista kuvatuotteista ja niiden helppokäyttöisistä tilausohjelmista. Ifolor on yksi Suomen arvostetuimpia ja suositelluimpia verkkokauppoja. Ifolorin liikevaihto on 20 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa Keravalla työskentelee 90 henkilöä. Ifolor kuuluu Euroopan laajuisesti toimivaan Ifolor-konserniin, joka on sveitsiläinen perheyritys. www.ifolor.fi

Lue lisää