
Tapahtumakuvaus: Näin vangitset tunnelman kuviin
"Unohda tavanomaiset kuvat kesätapahtumista ja uskalla taltioida yllättävä yksityiskohta tai hetki", kannustaa valokuvaaja Jaakko Lukumaa.
Jaakko rohkaisee persoonallisimpiin kuviin ja antaa apuja siihen, miten katsoa asioita uudella tavalla. Hän myös auttaa ratkomaan, miten onnistut karsimaan parhaat isosta kuvamäärästä.
"Nykyään minulle riittää muistoksi kivasta tapahtumasta muutama hyvä kuva. Olen oppinut karsimaan."
"Psykologinen silmä on tärkeää kuvaamisessa. En koskaan ota ihmisestä kuvaa, jos huomaan, että hän ei sitä halua. Jokaisella on oikeus nauttia tapahtuman tunnelmasta omalla tavallaan. Sitä ei saa häiritä tunkemalla kameraa naaman eteen", Jaakko vinkkaa.
Viidellä kuvalla saat jo tarinan
Usko tai älä, viiden tai korkeintaan kymmenen kuvan sarjalla pärjäät, kun haluat taltioida sinulle tärkeän kesätapahtuman – jollei nyt oteta omia häitä lukuun. Tee kanssani harjoitus. Katso lempitapahtumaasi uusin silmin ja lähde etsimään seuraavanlaisia kuvia, joista muodostuu lopuksi pieni kesätarina. Voit kuvata kännykällä tai kameralla. Minä valitsin tällä kertaa järjestelmäkameran.

Yleiskuva kaveriporukasta
Katso ensin tausta – valitsetko yleisnäkymän tapahtumasta vai vaikkapa hauskannäköisen seinän. Jos olet kaveriporukalla liikenteessä, anna hyvän meiningin näkyä. Ihmisiä kannattaa usein pyytää vähän tiivistämään, kun alkaa kuvata ryhmäkuvaa. Vaikka monesta tuntuu, että on liian lähellä toista, kuvassa se näyttää luontevalta.
Kaikkien ei tarvitse katsoa ryhmäkuvassa kameraan. Hauskan huolimattoman oloinen kaverikuva on kiva vaihtoehto peruspönöttämiselle ja –poseeraamiselle.
Rajasin kuvan niin, että tapahtumasta näkyy sen luonne. Tarjoilijat taustalla antavat osviittaa tapahtuman sisällöstä.

Varastettu hetki
Kun haluat löytää hauskoja ilmeitä tai spontaaneja hetkiä, ole hereillä kamerasi kanssa. Voit seurata ihmistä hetken – mitä hän touhuaa ja miten hän toimii muiden kanssa.
Ota samasta tilanteesta monta ruutua. Niiden joukosta saattaa löytyä väliruutu, joka puhuttelee. Parhaimmillaan "varastetuista hetkistä" tallentuu se legendaarisin kuva, joka jää kesästä mieleen. Toki voit aina vähän yllyttää kuvattavia toimintaan ja laittaa asioille vauhtia. Liioitellakin saa!
Yhden psykologisen vinkin annan: jos arvioit että joku seurueesta ei tule tykkäämään moisista kuvista, jätä ne ottamatta.

Lähikuva kasvoista katsekontaktilla ja ilman
Pitääkö kuvassa aina katsoa kameraan? Ei. Mutta fakta on, että ihmisten kasvot vetävät katsomaan. Ne ovat aina mielenkiintoiset ja kuvan ytimessä.
Kun kuvattava katsoo kameraan, tuntuu että katsoja on kontaktissa kuvattavaan. Kun katsekontaktia ei ole, tutkitaan enemmän toisen olotilaa tai tunnetta.
Hyvä vinkki saada hyviä lähikuvia on pyytää kuvattavaa katsomaan välillä muualle, hymyilemään ja sitten taas katsomaan kameraan. Niin syntyy luontevia ilmeitä. Voit myös ohjeistaa päänasennoissa.
Seuraa ihmisen tunnelmaa. Jos kuvattava kokee olonsa epämukavaksi, se näkyy myös kuvissa. Väkisin ei kannata yrittää. Jos hyvää tunnelmaa tai ilmettä ei irtoa, tee välillä jotain muuta.

Kiinnostava yksityiskohta
Yksityiskohdat kertovat aina paitsi tapahtumasta myös jotakin ajan hengestä, muodista ja kuvattavan omasta tyylistä. Onko jollakin hauskat kengät tai upea kello? Mitä tapahtumassa on tarjolla?
Tässä kuvassa gourmetruoka-annos on hauskasti aseteltu, vaikka se on styrox-kupissa. Olisin toki voinut kuvata annoksen pöydällä, mutta laitoin sen tynnyrin päälle. Näin kilpistyy tapahtuman henki ja teema.
Tärkeä oppi onkin osata katsoa isoa ja pientä. Tutkia asioita lähempää, ja jättää laajat yleiskuvat välillä vähemmälle. Lisäksi yksityiskohtakuvat kuvittavat hienosti kuvatarinaa, jos haluat tehdä vaikka kuvakirjan.
Uskalla karsia
Kun kuvat on otettu, alkaa kova karsiminen. Merkitse hyvät kuvat. Käy karsimiskierroksia, kunnes jäljellä on 5–10 kuvaa. Pidä välillä taukoa, jos päättäminen tuntuu hankalalta. Kuville sokeutuu helposti. Palaa vaikka vasta seuraavana päivänä. Tauon jälkeen näet kuvat taas uusin silmin, ja päätöksenteko on helpompaa.
Tällä systeemissä voit koota vaikkapa suven parhaat palat talteen ja tehdä kesästä näyttävän kuvakirjan, jossa on monta pientä mietittyä tarinaa.