
Juuso ilahdutti mummia kuvapalapelillä
Jouluna mummia kohtasi täysin odottamaton ja iloinen yllätys. Nimittäin käärepaperista löytyi lahja, jonka lapsenlapsi Juuso oli rakkaudella valinnut. Rakkaudenosoitus tuli tänä jouluna 196 palasena.
”Äiti, mitä mä ostaisin mummille tänä vuonna lahjaksi?”
Äiti yllättyi Juuson kysymyksestä. Aikaisempina vuosina Juuso oli keskittynyt saamaan, ei niinkään antamaan lahjoja. Niinhän se pienillä lapsilla kuuluukin mennä.
Nyt Juuso halusi kuitenkin astua mukaan läpi elämän kestävään jokavuotiseen perinteeseen, joka joululle tyypilliseen tapaan samaan aikaan sekä ottaa että antaa paljon. Tarinat joulupukista voitiin viimeistään nyt kuopata lopullisesti.
Äiti lupasi hymyillen auttaa Juusoa kaikin mahdollisin tavoin, etenkin taloudellisesti. Viikkorahabudjettia täydennettäisiin joululahjoja varten, jotta Juusolle jäisi pennosia vielä joulun jälkeenkin. Juuso aluksi epäitsekkäästi vastusti tätä ja kertoi haluavansa hoitaa kaiken itse. Lyhyiden neuvotteluiden jälkeen hän kuitenkin myöntyi äidin ehdotukseen.
Äiti naputteli tietokoneellaan rästiin jääneitä töitä. Juuso viimeisteli vieressä piirtämäänsä perhepotrettia. Äiti kuunteli sivukorvalla, kun Juuso pohdiskeli tussin viuhunnan ohessa lahjavaihtoehtoja läpi.
”Mitäs mummi tykkääkään tehdä? Matkustaa, käydä uimassa… Hei, nyt mä tiedän! Ostan sille kylpyläloman Espanjassa!”
Äidin kymmensormijärjestelmä pysähtyi sillä sekunnilla ja hän käännähti Juusoon päin.
”Ihan niin kallista lahjaa sinun ei tarvitse hankkia”, äiti naurahti.
”Muista, että pienikin lahja merkitsee mummille varmasti tosi paljon. Ajatus on tärkein.”
Juuso jatkoi pohtimistaan. Äiti katseli, minkälaisen mestariteoksen pieni picasso oli paperille saanut aikaan.

”Siinähän on ihana kuva meistä. Tästähän voisi saada kivan lahjan mummille, eikö vain?”
Juuso nosti paperin ilmaan silmiensä eteen, tutkaili sitä hetken kallistellen päätään puolelta toiselle ja lopuksi nyökkäsi hyväksyvästi.
Äiti sai idean, että Juuson taideteosta voisi jalostaa eteenpäin. Kuvien käyttäminen erilaisissa tavaroissa on helppo ja hauska tapa, jota äitikin oli monesti hyödyntänyt. Juuso siirtyi äidin viereen ja yhdessä he alkoivat etsiä mummille sopivaa lahjaa, jossa kuvaa voisi käyttää.
”Otetaan toi!” Juuso huudahti, nosti takapuolensa penkistä ja osoitti palapeliä tietokoneen näytöltä.
Yhdessä tuumin he totesivat, että siinä on mummille lahja, josta riittää hauskaa ajanvietettä. Lisäksi kuvapalapelin kokoamisen jälkeen mummille jää ainutlaatuinen muisto rakkaasta perheestä.

Äiti otti kuvan Juuson taideteoksesta, asetteli sen oikeaan kokoon ja lähetti tilauksen eteenpäin.
Juuso oli innoissaan. Taas oli yksi syy enemmän odottaa joulua.
Kuvapalapeli – hauska lahja ikään katsomatta
Kun älynystyrät kaipaavat kivaa työtä, on kuvapalapeli verraton vaihtoehto. Se on lahja, joka sopii annettavaksi niin pienemmältä vanhemmalle kuin vanhemmalta pienemmälle.
Ifolorin kuvapalapelejä on valittavissa joko 50 tai 196 palan kokoisina. Palat on valmistettu mattalaminoidusta valokuvasta, joka on tukevaan pahviin kiinnitettynä. Lisäksi lahjalaatikkoon pakatun palapelin mukana tulee alkuperäinen mallikuva, josta palapeliä on mukava lähteä kasaamaan.