Näin teet kuvakirjan

Näin teet kivannäköisen kuvakirjan

Tähän olet valmistautunut jo pitkään: kuvannut päivänsankarin hymyn ystävien keskellä, lapsen reippauden ensimmäisenä koulupäivänä ja onnistumisen jalkapalloturnauksessa. Nyt seuraa tärkeä osuus – muistojen jakaminen. Se käy helposti tallentamalla kuvamuistot kuvakirjaksi. Kuvista tulee tarina, joka jää elämään.

Näin viimeistelet kuvamuistot Ifolorkirjaksi:

1. Järjestä kuvasi

Järjestele kuvasi ennen kuvakirjan tilaamista

Kuvia tulee otettua paljon, joten niiden järjestämiseen kannattaa varata aikaa säännöllisesti. Karsi säläkuvat ja varmista, että kuvat tallennetaan paikkaan, jossa ne varmuudella säilyvät turvassa.

2. Valitse kuvat kirjaan huolella

Tee kuvakirjaan tuleville kuville oma kansio. Kuvakirjan tekeminen käy helposti, kun kuvat järjestelee etukäteen. Valokuvien järjestäminen tässä vaiheessa säästää paljon aikaa myöhemmin.

3. Korosta suosikkikuviasi

Korosta suosikkikuviasi

Anna kirjan sivuilla tilaa tärkeille kuville. Suurenna tärkeä kuva isoksi ja asettele muut kuvat pienempään rooliin. Myös valmiista sivupohjista löytyy asetteluja, joissa on eri kokoisia kuvapaikkoja.

4. Vaihtele asettelua

Vaihda kuvien asettelua

Valmiita sivupohjia on paljon – ja niitä voi muokata oman mielen mukaan. Malttia kuitenkin tarvitaan, ettei aukeamista tule sekavia. Tasaa kuvien ulkoreunat samaan linjaan. 

5. Lisää tekstiä

Kuvakirjan tekstipaikat

Toinen tallentaa muistot pelkkinä kuvina. Toinen kirjoittaa muistot päiväkirjaan. Yhdistämällä kuvia ja tekstiä luot kokonaisen tarinan. Teksti voi olla pieniä asioita: kuvanottopäivä, paikka tai ikimuistoinen lause, joka sanottiin kuvanottohetkellä.

Oletko tekemässä ensimmäistä kuvakirjaasi? Kuvakirjaoppaastamme löydät neuvot, miten etenet askel kerrallaan.

Lue lisää