
Kuvakirja mökkikesästä on valmis!
Lea Kettunen hankki siirtolapuutarhamökin ja alkuinnostuksesta syntyi hauska mökkikuvakirja. Kirjan runkona on kesän mittaan tehdyt Instagram-päivitykset. Kirjaa voisi hyvinkin kutsua keltanokan puutarhakirjaksi, jossa suuressa roolissa ovat ihan arkiset asiat ja aito ilo puutarhan pienistä ihmeistä.
Vaikka Lean kuvavirta täyttyi tänä kesänä pääosin siirtolapuutarhan kuvista, ei kuvaaminen ole mökillä ykkösasia: ”Olen huomannut, että juhlissa, illanistujaisissa tai kavereiden vierailuissa en välttämättä juurikaan tule kuvanneeksi. Kun keskittyy niin paljon siihen tilanteeseen, niin kuvien ottaminen tuppaa jäämään.
Tartun kameraan ja kännykkään enemmän itsekseni, ja se onkin enemmän sellaista tunnelman kuvaamista. Tunnelmakuva siitä, kun vieraat ovat lähteneet ja itsekseen istahtaa hetkeksi, tuo varmasti ihan yhtä lailla vierailun tunnelman mieleen itselle kuvakirjaa selatessa. Ehkä siis ainakin tämä ensimmäinen kuvakirja on henkilökohtaisempi, itselle tarkoitettu.”

Tässä Lean vinkit mökkikuvakirjaan:
- Kuvat ja tekstit saa poimittua Instagram-päivityksistä. Instagram on kuin päiväkirja, mutta omiin vanhoihin merkintöihin tulee palattua harvoin. Instagram-kuvat kuvateksteineen on hyvää materiaalia kuvakirjaan ja mikä tärkeintä, kirjan sivuilla päivitykset ovat helposti selattavassa muodossa.

- Tallenna myös huonojen päivien fiilis. Aina ei voi paistaa aurinko tai hommat luista. Ettei kirjasta tulisi liian kiiltokuvamainen, näytä myös nurjapuoli. Aito fiilis on tärkeintä ja tekee kirjastakin mielenkiintoisemman.

- Kopioi kirjaan myös asiakirjoja muistoksi. Vaikka mökin joskus myisi eteenpäin, on kopio kauppakirjasta tai muusta virallisesta paperista kiva muisto myös kuvakirjassa. Itse laitoin kuvan siirtolapuutarhan asemapiirroksesta.

- Säilytä tyyli, vaihtele asetteluja. Kuvan ja vihreän tekstisivun yhdistelmä luo minun kirjani tyylin. Väliin lisäsin aukeamia pelkillä kuvilla. Tyyli pysyi yhtenäisenä, kun kuvapaikkojen ulkoreunat on kohdistettu samaan linjaan.

- Piristä väreillä. Lähikuvat värikkäistä kukista ja kesän antimista piristävät maisemakuvien keskellä.