Näin tehtiin: Pikku kalamiehen tarina

Näin tehtiin: Pikku kalamiehen tarina

Asetteluvinkkejä kuvakirjan yhtenäiseen yleisilmeeseen.

Meiltä kysytään usein erilaisia kikkoja, joilla kuvakirjoista saisi parempia ja tyylikkäämpiä. Parhaat kikat tulevat meidän mielestä asiakkailtamme, sen olemme huomanneet muun muassa Vuoden kuvakirja –kilpailuun osallistuneita kirjoja selatessa. Niiden pohjalta olemme koonneet yhteen muutaman asian, joiden avulla kuvakirjoihin saa yhtenäisempää ilmettä sekä sujuvuutta kuvakirjan tekemiseen. Omaa tyyliään voi hioa menettämättä kirjan persoonallisuutta ja eri aiheissa käyttää erilaista tyyliä.

Kuvat tekevät kirjasta ainutlaatuisen. Sen lisäksi kokosimme muutaman asian, joista voi saada uudenlaista ideaa kuvakirjan tekemiseen.

Kuvakirjan tekemisen kikkakolmoset

Designer-kuvakirjaohjelmassa on
esimerkiksi paljon erilaisia sivupohjia. Käyttämällä muutamaa
samantyylistä pohjaa saa helposti tehtyä kirjan, joka selattaessa
näyttää yhtenäiseltä. Tässä esimerkissä on kaksi erilaista tyyliä:
perinteinen ja rento. Kumpi miellyttää sinua enemmän?

Perinteinen layout
Rento layout

DESIGNER-VINKKI #1:
Taustakuva omasta kuvastaEsimerkin sininen järvitausta löytyy Designer-ohjelmasta valmiiden pohjien joukosta. Taustan voi tehdä omasta kuvastakin: paina kuvan päällä hiiren kakkosnäppäintä, valitse sieltä Taustaksi ja Tälle aukeamalle, Vasemmalle tai Oikealle sivulle.

DESIGNER-VINKKI #2:
Miten tallennan sivupohjanKlikkaa sivun tyhjässä kohdassa hiiren kakkospainiketta. Tallenna sivumalliksi tai tallenna aukeamamalliksi. Valitse, tallennatko vain asettelun vai koko sisällön. Omat sivut / aukeamat tallentuvat Sivun ulkoasut -kohtaan, josta ne voi tuoda uudelle sivulle Tartu ja vedä -periaatteella.

Yksityiskohdilla elävyyttä

Tottunut kuvakirjan tekijä ottaa yleiskuvien lisäksi myös lähikuvia. Yleiskuvistakin voi rajata helposti sen kohdan, millä on kirjan kannalta merkitystä. Tarkoista yksityiskohdista syntyy myös tarinaan mukavia täsmäjuttuja esim. ensimmäisen kalasaaliin mitat – ne kun usein vuosien mittaan unohtuvat tai niin kuin kalamiehillä on usein tapana, suurenevat.

Näistä esimerkeistä näet, miten kuvavalinnoilla ja -järjestyksellä sekä yleiskuvia ja yksityiskohtia sommittelemalla saa kirjan sivuille erilaista otetta. Myös fontin valinta on tärkeä. Otsikko korostaa tärkeintä asiaa ja tekstit kannattaa tehdä jokaiselle sivulle samalla tyylillä, jos kirjasta haluaa yhtenäisemmän. Irrotellakin voi: viimeiseen aukeamaan on saatu sarjakuvamaista tunnelmaa laittamalla kuvat vinoon ja valitsemalla vallattomampi fontti.

DESIGNER-VINKKI #3: Miten tallennan oletusfontin
Muokkaa tekstiä editorissa, jonka saat esiin tuplaklikkaamalla tekstipaikkaa. Klikkaa Lisävalinnat ja Tyylit-kohdan pientä nuolta ja Tallenna. Tallentamisen jälkeen klikkaa saman valikon kohtaa Käytä standardina.

Ensimmäinen kala: Layout 1
Ensimmäinen kala: Layout 2
Ensimmäinen kala: Layout 3
Pikku kalamiehen kansi

Kansi - ekana vai vikana?

On makuasia, teetkö kannen ensimmäisenä, viimeisenä vai jossain kirjan teon välissä. Kun asiaa kysytään paljon kuvakirjoja tekeviltä, jokaisella tuntuu olevan oma tyylinsä. Toiset tykkäävät käyttää apuna aina valmiita kansimalleja, jopa samaa tuttua mallia vuodesta toiseen. Tässä kirjassa kansi on muokattu itse. Muokattavien kansien etuna on se, että kuva- ja tekstipaikkoja voi muuttaa erikokoisiksi ja eri kohtiin, ja niitä voi lisätä Elementit-kohdasta ja poistaa, jotta kannesta saa juuri sellaisen kuin haluaa.

Paljon iloa kuvakirjoista

Vaikka kuvakirjoja on tehnyt useita, on aina yhtä palkitsevaa saada kirja valmiiksi. Kuvakirjoja ei kannata piilottaa piirongin laatikkoon, sillä niiden selaaminen läheisten kanssa on parasta. Vai miten voi vastustaa pienen pojan pyyntöä: ”Äiti, kerro se mun lempitarina?”

"…ja sillä hetkellä tästä pienestä pojasta kasvoi suuri kalastaja."

Tilaa nyt oma kuvakirjasi

Lue lisää