
Vuoden 2017 kuvakirjakilpailun parhaat
Matka maailman ympäri. Perheen kasvutarina. Ikimuistoinen hääpäivä. Kuolleen lapsen muistoksi tehty kuvakirja. Siinä muutama esimerkki Vuoden kuvakirja 2017 –kilpailun finalistien aiheista. Kokosimme tähän juttuun kaikki kymmenen finalistikirjaa, joita pääset myös selaamaan.
Vuoden kuvakirja 2017 –kilpailun voittaja
Hannu Moilanen
Saarikettu
Ilmeikäs ja sympaattinen Saarikettu on pääosassa kuvakirjassa, jolla Hannu Moilanen voitti ifolorin Vuoden 2017 kuvakirjakilpailun. Kirjaan on tallennettu Moilasen ja erikoisen värisen ketun kohtaaminen aikaisena talviaamuna.






























Vuoden kuvakirja 2017 –kilpailun muut finalistit
Anni Vahlqvist
Hetkessä eteenpäin
"Hetkessä eteenpäin on tarina siitä, miten valloitetaan maailman vain 1,5 kuukaudessa. Maailmanympärimatkamme käsitti jopa 12 pysähdystä. Suunnitteluaikaa reissuun oli vain 3 kk."














































Anneli Kärki
Heijastuksia
"Meidän tarina siitä, kun löydettiin toisemme ja kasvoimme perheeksi. Siitä miten kasvun riemut ja kivut pakottivat luottamaan itseämme suurempaan. Ja siitä, kun oivalsimme jotain menneiden sukupolvien mielenmaisemista. Runot ovat kuin kuvia ja kuvat kuin runoja. Kuin peili toiselle. Niinkuin me ihmisetkin toisillemme."








































Marianne Uotila
Häät
"Halusimme ikuistaa unohtumattoman hääpäivämme kirjan sivuille ja sitä edeltäneen valtavan työmäärän, jotta saimme hääpaikkamme kuntoon."






































Heli Rauhala-Pirttilahti
Kirahvien suku & Paavon Pieni kirahvikirja






































Marika Rajala
Tie onnellisempaan elämään käy vatsan kautta
"Rakastan ruokien...tai paremminkin aamiaisten, välipalojen ja herkkujen kuvaamista ja halusin koota yksiin kansiin parhaimpia otoksia inspiraatioksi itselleni ja läheisilleni. Uskon vahvasti siihen, että kaikki ruoka maistuu paremmalta, kun se on laitettu esille kauniisti. Kuvien lisäksi halusin tuoda pienen twistin kuvien esittelyyn ja loin "Onnellisen syömisen aakkoset", jolloin kuvat on esitelty aakkosia hyödyntäen ja loppuun on koottu joitakin ajatuksia ja viisauksia keittiöstä."








































Pälvi Määttä
Raunin Runokirja
"Äidin tekemät runot ja tyttären tekemät kuvitukset. 13- vuotta kestänyt yhteisprojekti joka valmistui äidin 60- vuotis syntymäpäiväksi."
















































Marko Junttila
Nuotio on pyhä asia!!






































Salla Hewitt
Milanin kirja
"Poikamme on autistinen ja oma kuvakirja on ollut todella toimiva tapa käsitellä asiaa hänen kanssaan. Kokosimme kirjaan kuvia lapsestamme lempipuuhissaan sekä tietoa autismista, lapsemme vahvuuksia ja asioita, jotka ovat hänelle haastavampia. On tärkeää, että lapsi ymmärtää omaa erityislaatuisuuttaan ja myönteinen minäkuva vahvistuu. Kirjasta on tullut pojalle tärkeä, hän pyytää usein lukemaan sitä. Perheemme on kaksikielinen, ja kirjaan oli helppo koota tekstit perheen molemmilla kielillä."






























Hannu Lihavainen
KORPRAALI YRJÖ ALBERT LIHAVAINEN VARUSMIESPALVELU 1940-45
"Suomi 100 kunniaksi ajattelin antaan lahjaksi lapsille ja veljelle isän minulle antama muistokirja hänen armeija ajalta 1940-45. Näin halusin kunnioittaa isän ja hänen sukupolvensa tekemiä uhrauksia isänmaan puolesta. Kirjassa on myös minun lapsena tekemiä lisäyksiä. Koko kirja ei mahtunut albumiin ja pyrin poimimaan oleellisimmat kohdat."































































