Kuvakirja lemmikistä: Hugo-kani on rakas ja karvainen perheenjäsen
Tuurin perhe kokosi Hugo-kaninsa elämää kansien väliin. Sympaattinen kuvakirja muistuttaa, että lemmikki on perheenjäsen siinä missä muutkin. Lemmikkikirja ilahduttaa myös muita sukulaisia – se on siis myös erinomainen lahja.
”Hugo on poikkeuksellisen sosiaalinen kani”, sanoo Päivi Tuuri. Kun katsoo Tuurin perheen Hugosta tekemää kuvakirjaa, on helppo uskoa. Hugo nukkuu sängyssä, nauttii rapsutuksista sylissä, istuu joulupöydässä, purkaa energiaa agilityssä ja katselee televisiota muun perheen kanssa. Tämä pieni karvapallo tuo paljon iloa läheistensä elämään.
– Kirjasta oli alun perin tarkoitus tehdä vain joululahja tyttäriemme serkulle, Tuuri kertoo.
– Mutta sitten keksimme, että aika moni muukin ilahtuisi Hugo-kirjasta. Lopulta kirjoja tilattiin joulupukin konttiin kymmenkunta!
Luontainen poseeraaja
Kirja oli helppo koota, sillä kuvia Hugosta oli kertynyt paljon. Suurimman osan kuvista ottivat perheen tyttäret Sofia ja Julia. Päivi Tuuri ideoi, kokosi ja taittoi kirjan. Kuvien pohjalta syntyivät kanin arjesta kertovat tarinat: mitä se tekee, missä se nukkuu ja mistä se tykkää.
– Monille on ollut yllätys, että Hugo pomppii täysin vapaana kodissamme, mitä kaikkea se osaa, ja miten aktiivisesti se on perheemme arjessa ja juhlassa mukana. Hugo on meille kaikille rakas perheenjäsen. Hugon poskiparta on se pehmeä paikka, johon meistä jokainen on aina tarvittaessa painanut oman poskensa. Hugo on omalla hiljaisella tavallaan läsnä.
Hugoa on helppo kuvata, sillä se poseeraa luonnostaan. Utelias kani ei loiki karkuun vaan jää usein paikoilleen nuuhkimaan ja miettimään. Niinpä kuvaustilanteita ei tarvinnut lavastaa, vaan kuvat otettiin tilanteissa, joissa Hugo esimerkiksi sattui tekemään jotain yllättävää tai hauskaa.
– Hugo on täydellinen malli: Sillä on vain yksi hellyttävä ilme, se pysyy pitkään paikoillaan ja tykkää olla sylissä.
Kuvakirja lemmikistä on loistava lahjaidea
Lemmikkikuvakirjan tekemistä suunnittelevalle Tuurilla on pari vinkkiä: Tutun ihmisen läsnäolo rauhoittaa ja rentouttaa kuvaustilanteessa. Jos haluaa ottaa kuvan tietystä tilanteesta, kannattaa varata aikaa pari päivää, jos lemmikki ei satukaan olemaan yhteistyöhaluinen.
– Ainakin kanin käskyttäminen tai ohjaaminen kuvaustilanteessa olisi lähes mahdotonta. Turhan tiukka tai kunnianhimoinen aikataulu ei ole kenenkään etu.
Kirjan tekemiseen kannattaa ottaa mukaan koko perhe, onhan lemmikki koko perheen yhteinen.
– Jokaisella on varmasti jotain omaa kerrottavaa, jokin oma havainto tai juttu lisättäväksi kirjaan. Jaettu ilo on aina moninkertainen! Kuvakirja lemmikistä on myös kätevä tapa koota yhteen moneen eri tiedostoon tallennetut kuvat. Se on myös loistava lahjaidea, sillä eläinkirjoista tykkäävät kaikki eläinrakkaat ihmiset.