Lomamatkakirjoja

Kuvakirja jokaisesta matkasta

Lomamatka on suosituin kuvakirjan aihe. Tule kurkistamaan, millaisia matkakirjoja muut tekevät!

Jo 30 vuotta legoja kerännyt Anne Jonasson, 39, on yhdistänyt matkoillaan kolme elämänsä suurta rakkautta: legot, Kreikan ja valokuvaamisen. Joka kerta reissuun lähtiessään hän pakkaa laukkuunsa viisi Lego-ukkoa.

"Kreikassa olen käynyt jo 25 kertaa. Tätä matkakirjaa tehdessäni kuvasin nelihenkistä perhettämme ja isääni esittäviä Lego-ukkoja milloin missäkin päin Kreikkaa, muun muassa Santorinilla, Nea Kamenissa, Palea Kamenissa ja Kreetalla. Jokaisella perheenjäsenellä on itseä esittävä oma Lego-ukko, jota on tuunattu tarpeen mukaan. Minua esittävälle piti värjätä punaiset hiukset."

Lomakirjoja

Kuvakirja maasta ja sen tavoista

Perinteinen Norjan matkakirja on vuonoja ja Osloa. Antti Partasen kuvakirja muutaman viikon Norjan matkasta on kuitenkin paljon enemmän. Se on lähes uskomatonta arkkitehtuuria, rikkautta ja hyvinvointia, vastakohtana myös kurjuutta ja köyhyyttä, kuten hän kirjansa teksteissä mainitsee.

Norja-kirja

"Pidin silmät auki kaupungilla liikkuessani ja pyrin löytämään kohteita symbolisiakin aiheita varten", kertoo Antti kirjan ensilehdillä. Matkan lopputuotoksena syntynyt kuvakirja upeine kuvineen on kuin dokumentti kansissa.

American road trip

Nuorten naisten automatkalla näkee monenlaista ja reissun päätteeksi tehty kuvakirja on nuorekkaalla tyylillä tehty.

Road trip -kirja

Samaan tyyliin käsitellyt matkakuvat on viimeistelty itse suunnitellulla taustalla, kivoilla tekstipaikoilla ja retro-teippauksilla. Ja mitäpä road trip -kuvakirja olisikaan ilman karttoja!

Matkapäiväkirja

Mitä kaikkea ehtiikään kokea kahden viikon Thaimaan lomalla? Pienetkin jutut pysyvät mielessä pitkään, kun kirjaat ne matkapäiväkirjaan.

Thaimaa-kirja

Kuvakirjassa päähuomion vievät useimmiten kuvat, mutta tässä Heleenin kirjassa on myös selkeä otsikointi ja tarinan muotoon kirjoitetut tekstit. Matka Thaimaahan oli varmasti elämys, ja kuvakirjan ääressä muistoja on ihana jakaa perheen ja tuttavien kesken.

Tilaa nyt oma kuvakirjasi

Kuvakirjan sivuilta matkakuvia on mukava selailla ja ne säilyvät pitkään. Joko sinä olet laittanut lomasi kansiin?

Lue lisää