
Vuoden 2018 kuvakirjakilpailun parhaat
Vuoden kuvakirja 2018 -kilpailun aiheissa näkyi vahvasti luonto ja sen kauneus, läheiset ihmiset sekä matkat. Kokosimme tähän juttuun kaikki kymmenen finalistikirjaa, joita pääset myös selaamaan.
Vuoden kuvakirja 2018 –kilpailun voittaja
Henna-Kaisa Sivonen
Pysähtymisiä
”Yö ja päivä, varjo ja valo. Ihmeitä voi tapahtua yhdessä yössä”, kertoo kuvin ja sanoin Vuoden kuvakirja 2018 -kilpailumme voittaja Henna-Kaisa Sivonen Pysähtymisiä-teoksessaan. Henna-Kaisa on koonnut kuvakirjoja jo vuosia, mutta kisaamme hän osallistui nyt ensimmäistä kertaa.






























Kilpailun muut finalistit
Timo Kangas
Aatu ja Sihteeri
Aatun ja Sihteerin tarina muodostuu näkemykseen, jossa ihmishenkilön ja eläimen välinen vuorovaikutus on tallennettu autenttisina kohtaamisina. Aatun omaa yksilöllistä ja valloittavaa persoonaa unohtamatta. Minimalistinen teksti avaa kuvan tarinaa hiukan, jättäen katsojalle kuitenkin tilaa omaan tulkintaan. (Kyseiset tekstit avautuvat todenmukaisesti vain läsnäolleille.)






























Marjatta Huuskonen
Lintukirja
Kirja kertoo ilosta, minkä lintujen tarkkailu tuo arkeen. Nuoruuden lintuharrastus elpyi eläkeiässä. Kuljen kamera ja kiikari olalla kotipihalla, lähipoluilla ja rannoilla, myös kaukomatkoilla. Havainnoista syntyy digipiirroksia ja pastellimaalauksia.
























































































Sini Yrjänä
Minä elän!
Kuvakirja on voimauttavan valokuvan periaatteella toteuettu voimauttava kuva- ja runokirja. Kuvaajana on toiminut prosessin aikana Sini Yrjänä ja runot ovat kaikki kuvatun Laura Ojan omia runoja. Kirja on siis yhteistyönä syntynyt voimauttava taidekirja.








































Mika Julin
Mökkielämää ja saaristolaisromantiikkaa
Kuvakirja jossa vasemman sivun pienet kuvat kuvaavat perheeni mökkielämää ja oikean sivun suuret kuvat ovat taiteellisempia saaristolaisromantiikkaa kuvaavia maisemakuvia.








































Johanna Kaisjoki
My body is my journal
Merkittyjä naisia ja miehiä, jotka ovat ylpeitä kuvista ihollaan. Upeita ja rohkeita henkilöitä kuvattuna tatuointien näkökulmasta, ihmistä unohtamatta. #Tattooproject2016 is still on!




























Tuula Kotila
Peikkojen kesäretki
Kirjassa on tarina nukketaloissa asuvien peikkoperheitten retkestä Koillismaan kauniissa luonnossa.




















































Terhi Hursti
Rakkauskirje Venetsialle
Olen oleillut Venetsiassa useita kertoja ja siitä on tullut hyvin rakas kaupunki minulle. Olen unohtanut kaikki turistit ja olen kuunnellut kaupungin sykettä. Olen antanut kaupungin tulla luokseni ja olen päässyt näkemään kaupungin sielun. Venetsia on vienyt sydämeni. Oli pakko kirjoittaa kirje rakkaalle kaupungilleni. Kiitokseksi.








































Tuula Fagerholm
Ruskean sävyjä
Ruskea on upea väri, ei ollenkaan tylsä ja arkipäiväinen. Kuvakirjani sisältää vain ruskeasävyisiä kuvia.




















































Leena Herttua
Traktorimiehen syyskiireet
Idea lähti siitä, kun seurasin lapsenlapsen suurta innostusta traktoreita, puimureita ym. koneita kohtaan. Heti pienestä ollaan niin innoissaan. Ja, kun hän itsekin pääsi joskus mukaan puintireissulle, olihan se hänelle suurta juhlaa. Mitkään paalitkaan eivät häneltä jää huomaamatta, nekin ovat tärkeitä. Myös omilla traktoreilla leikkii ja on muutenkin reipas ja iloinen kaveri. Pitää myös luonnossa liikkumisesta.





























