Ifolorin toimitukset kulkevat Postin lakosta huolimatta. Lue lisää »

Otto työskentelee ifolorin laatuosastolla

Otto – Kokenut laaduntarkkailija ja visuaalinen tutkijasielu

Mikäs tässä koneessa nyt on vikana? Miksi kuva tulostui hassusti?

Ei hätää, meidän Otto kyllä keksii vastauksen! Laatuosastollamme työskentelevä Otto on oikea kuva-alan konkari. Hän on ollut meillä töissä jo 90-luvulta lähtien ja nähnyt alan mullistuksen filmikameroista ja kymppikuvista aina hienoimpaan nykyaikaiseen digitekniikkaan.

Jos asiakas ei jostakin syystä ole tyytyväinen saamiensa kuvien laatuun tai uusi laite vaatii säätämistä, Otto rientää paikalle. Tylsät rutiinit ovat Oton arjesta kaukana.

”Työssäni tapahtuu jatkuvasti kaikkea uutta. Aamulla ei aina tiedä, millainen työpäivä on edessä, sillä eteen voi tulla vaihtelevia tilanteita.”

Oton vastuulla on se, miltä kuvat näyttävät, miten erilaiset laitteet on säädetty, ja miten eri värit tulevat kuvissa esiin. Päätehtäviin kuuluu kaikkien tulostuslaitteiden säätäminen niin hyviksi, että niistä saadaan parasta mahdollista laatua.

Uusien laitteiden, tuotteiden ja materiaalien testaaminen ja virittäminen tuotantokuntoon on osa työnkuvaa. Otolle myös kerrotaan ongelmatilanteista, joihin hän lähtee etsimään ratkaisua.

”Aika paljon laatu perustuu siihen, että ihmiset tulevat kertomaan minulle ongelmatilanteista ja sitten niihin reagoidaan. Ei ole mitään tiettyä rutiinipäivää, vaan päivät muotoutuvat erilaisiksi. Minä yleensä tulen kuvaan mukaan, jos on jotakin kysyttävää tai hankaluutta.”

”Joskus ratkaisun kaivaminen voi kestää pitkäänkin, eikä meinaa millään keksiä syytä jollekin ongelmalle. Mutta kyllä se sieltä aina sitten löytyy, kun tarpeeksi pitkään miettii. On aina mukavaa, kun löytyy jokin looginen syy, ja ongelma voidaan korjata.”

Täydellisiä kuvia joka tulostuksella

Jo ensimmäisestä kesätyöstään lähtien Otto on ollut tekemisissä kuvan laadun ja värien kanssa. Toimenkuvaan on alusta asti kuulunut se, että kuva näyttää mahdollisimman hyvältä.

Digikuvaaminen on vuosien saatossa muuttanut koko alan ja tuotteita on nyt paljon monipuolisemmin.

”Meillä on paljon erilaisia tuotteita ja tulostuslaitteita. Pyrimme saamaan ne sellaisiksi, että ne tuottaisivat mahdollisuuksien rajoissa samanlaisia kuvia. Tilaa ihminen minkä tahansa tuotteen, niin kuva olisi samannäköinen ja vastaa asiakkaan odotuksia.”

Pitkän kokemuksensa ansiosta Otto tietää, millaisia kuvia ihmiset haluavat.

”Ihmiset eivät välttämättä halua, että kuvat näyttävät luonnollisilta, vaan on tärkeämpää, että ne näyttävät kauniilta. Luonnollisuuteen ei välttämättä kannata pyrkiä. Kokemus on tuonut näkemystä siitä, millaisista kuvista ihmiset tykkäävät, ja kuvat ja laitteet säädetään sen mukaan.”

Kun laite on viritetty toimintakuntoon, sitä myös valvotaan jatkuvasti. Laatuosastolla on tietyt rutiinit ja testit, joilla laitteita tarkkaillaan. On tärkeää, että kuvat ovat samannäköisiä, tilasi ne sitten tänään tai kahden kuukauden päästä.

Automaattinen kuvankorjailu viimeistelee kokonaisuuden. Kaikki kuvat menevät läpi älykkäästä tietokoneesta, joka analysoi kuvat ja tekee niihin säätöjen mukaisia korjailuja esimerkiksi väreihin ja terävyyteen.

”Viime vuosina kamerat ovat tietysti kehittyneet, mutta silti useimmiten kuvissa on jotain pientä parantamisen varaa, että ne sitten miellyttävät asiakkaan silmää. Siihen pyrimme.”

Työpäivän jälkeen luontoon

Kuvat seuraavat Ottoa myös vapaa-ajalle. Kuvien laatuun tulee usein kiinnitettyä huomiota työajan ulkopuolellakin. Vastapainoksi kuvavirralle ja toimistotyölle Otto suuntaa vapaa-ajallaan luontoon liikkumaan.

”Harrastan lintujen katselua ja kesäisin tykkään mökkeillä. Lenkkeilyä tulee myös harrastettua välillä.”

Itseään Otto kuvailee pohdiskelevaksi ja tutkijatyypiksi. Työ kuvien parissa sopii hänelle kuin valettu, sillä kuvat ja visuaalisuus ovat intohimo ja elämäntyö.

”Parasta työssä on se, että saa olla kuvien kanssa tekemisissä. Olen aika visuaalinen ihminen ja tykkään kuvista. On myös mukavaa, että työ ei ole tylsää tai yksitoikkoista, vaan aina on erilaisia haasteita ja projekteja, joita voi kokeilla. Työstä ei tule tylsää rutiinia.”

Monille ihmisille kuvat ovat todella tärkeä osa elämää ja usein perheen kuva-albumi pelastettaisiin mukaan, vaikka kaikesta muusta pitäisi luopua. Otolle on tärkeää olla mukana ilahduttamassa asiakkaidemme elämää erilaisilla laadukkailla kuvatuotteilla.

”Se lämmittää aina, kun asiakkaat saavat tuotteita, jotka tuottavat heille iloa.”

Kirjoittajat:
ifolor

Lue lisää